Nitthan Chai Paithoonbuathong kootusti

Se tuntuu siltä kuin leikkisi kotia Australiassa ja ottaisi kiinni sisiliskonnäköisiä olentoja kuivalta takapihalta näyttääkseen niitä toiselle. Siltä, että opettelee keittämään kahvia, vaikka eläessään ei ole sitä juonut, jotta voisi herättää toisen sanomalla, että kahvi on valmista. Se tuntuu sydämessä tavallaan vähän samalla tavalla kutittavalta, kuin voin syöminen tuntuu kielen reunoilla, kun Ekku silittää minun hiuksiani. Joskus se tuntuu siltä, ettei kestä enää: esimerkiksi silloin, kun minun Ekullani on hiukset korkealla nutturalla ja hän hymyilee minulle sitä tiettyä huultaan pureskellen hymyileväänsä hymyä. Ja jos rakastaa kahta tyttöä, joista toinen jäi Espooseen, se tuntuu itkettävältä ja kuluttavalta aina välillä. "Äiti soitti Skypellä", ilmoitin yhtenä iltana tultuani makuuhuoneesta Skypen ääreltä. "No miten äiti?" Ekku kysyi sohvalta. Rojahdin hänen vierelleen, painoin kasvot hänen kaulaansa vasten ja nurisin. "Chai?" Ekku kysyi ja laski...

Siitä oltiin puhuttu. Että jos mentäisiin jonnekin kesällä Ekun kanssa. En edes vitsaillut Bangkokista enää, vaikka äiti painosti minua sinne. Ajattelin, että ehkä joku vuokramökki olisi parasta, mitä uskaltaisin edes ajatella. Sekin keskellä viikkoa ja muutamaksi päiväksi vain. Minulla ei ollut liikaa rahaa, vaikka olin tehnyt kahvilavuoroja enemmän kuin koskaan Käenpesän loputtua teatterilta. Lopulta matkakohteeksi valikoitui Australia. Kyllä, Australia. Tarkan sijainninkin olin kuullut, mutta en enää sitä muistanut. Eräänä iltana äiti oli taivutellut minua Skypessä niin kauan, että oli lopulta voittanut tämän väsytystaistelun. Kuulemma nuoren ihmisen kuului käydä ulkomailla, jotta hänestä tulisi sivistynyt. Kuulemma uusiin kulttuureihin tutustuminen teki hyvää. Ja koska vastustin Bangkokia niin kovasti, ja koska olin vedonnut hevosiin ja kaikkeen mahdolliseen, äiti oli päättänyt pyöräyttää maapalloa ja laskea sormensa johonkin kohtaan. Ja sinne minun oli määrä menemän. Viimeisenä ol...

Ekku, piirtänyt Ekku Saattoi haistaa, että kesä oli tulossa. Lunta oli vielä siellä täällä, eikä pihalla olisi tarjennut t-paidalla, mutta Ekun takapihalla tarkeni. Siihen paistoi juuri sopivasti aurinko, eikä siihen osunut tuuli. Pidin jalkojani koukussa edessäni puutarhatuolilla ja katselin Nasua, joka nosti jalkaa johonkin yksinäiseen heinänkorteen. Paljaita varpaitani paleli vähän, mutta muuten oli oikein hyvä olla. Mielessäni kävi, että koskahan olin viimeksi ollut kotona. Pitäisi varmaan käydä sielläkin. Mitähän kesällä? Oli ollut puhetta ukista ja mökistä. Äiti painosti minua Bangkokiin, koska kuulemma juuriinsa tutustuminen tekee ihmiselle hyvää. Kun olin sanonut, että minun juureni ovat kylläkin Espoon lähiössä, äiti oli huokaissut vastahakoisesti puhelimeen, että teki se vieraisiin kulttuureihinkin tutustuminen ihan hyvää. Olisin halunnut sanoa, että jos näin on, miksemme menisi johonkin normaaliin paikkaan, kuten Espanjaan tai Ranskaan. Tai Rovaniemelle: en ole ikinä oik...

"Heeei!" huikkasin ovesta ennen kuin astuin sisään. Olin tullut Ekun avaimilla. Nasu läähätti, kun otin siltä valjaat pois. Tiet olivat kuivia ja sulia. Tassuja ei tarvinnut puhdistaa. "Hei!" kuului keittiöstä kireästi, ja heti perään oikein rehevä särkymisen ääni ja mutistu kirosana. Otin koiraa niskasta kiinni sormenpäilläni, vaikka se ei ollut varsinaisesti menossa minnekään. Sillä tavalla talutin sen makuuhuoneeseen ja suljin oven. "Mitä kävi?" kysyin ennen kuin ehdin keittiöön asti. "Ei mitää", Ekku väitti edelleen pingottuneella äänellä. Kun pääsin keittiöön, minun Ekkuni seisoi hyvin rauhallisen, tai oikeastaan jähmettyneen näköisenä ilta-auringossa kauniisti kimmeltävien lasinsirujen keskellä. Missään ei näkynyt verta. Olin itsekin joskus pudottanut samanlaisen Ikean pitkän juomalasin, ja se räjähti aina niin kuin sirpalepommi. Palasin takaisin eteiseen pukemaan kengät jalkoihini. Sitten saatoin läpsytellä ne jalassani keittiöön ja kävell...

Keitaro Jo ennen kuin heräsin kunnolla, tiesin ettei Kei ollut oikeasti laittanut silmiäni kääntymään ympäri salaa heinävarastossa. Tiesin myös, ettei se parta, joka niskaani niin ihanasti pisteli, ollut hänen, ja ettei hän pitänyt käsivarttaan ympärilläni. Tämä ei ollut mikään jäinen heinäkasa, eikä tämä ollut myöskään Kein sänky. Kieltäydyin silti liikkumasta ja avaamasta silmiäni. Jos en liikahtaisikaan, saisin pitää hänet vielä hetken. Kuvittelin niin elävästi, että nukkuva hengitys niskassani ja hiuksiini painettu nenä olivat Kein, että minun oli koukistettava hyvin varovasti polveni ja kierrettävä vapaa käteni niiden ympärille. Liikaa en liikkunut, ettei minun olisi täytynyt lähteä. Markus tekisi murhan jo kun heräisi ja tajuaisi, ettei hänen kätensä ollutkaan jonkun tytön paidan alla. Murhan kohde olisin minä, jos hän tietäisi, mitä päässäni pyöri, ja että olin hereillä enkä siltikään lähtenyt. Minun piti olla siinä vain turvassa pelottavilta ufoilta, joista ol...

Ensin puetaan kenkä vasempaan jalkaan. Ihan ihan ihan aina. Ja ensin laitetaan vasen hanska. Ensin vasen jalka housunlahkeeseen, ja ensin vasen käsi hihaan. Aina, aina ja aina. Pidän siitä huolta. Ja ensin riisuttiin oikea kenkä. Ensin otettiin jalka pois oikeasta housunlahkeesta, käsi oikeasta hiasta. Joka ainoa kerta. Astuttiin vasemmalla jalalla sisään ja oikealla ulos. Poikkeuksetta. Siis teatterilla! Tietenkin vain teatterilla, enhän minä hullu ole! Markus oli ainoa, joka seisoi lavalla. Vaikka ei sitä olisi saanut sanoa ääneen. Se on näyttämö. Lava-autoissa on lavat. Teatterissa on näyttämö. Muut makasivat lavalla. Siis näyttämöllä. Myös minä. Se oli pölyinen, ja jos sitä hinkkasi sormenpäillään, siitä kuoriutui vuosikymmenten verran pinttynyttä likaa. En hinkannut sitä, koska en halunnut tulla kipeäksi. Sen sijaan makasin selälläni, oikea jalka koukussa, vasen nilkka oikean polven päällä ja tunsin miten lihakseni venyivät. Kun katsoin ylös, siellä oli koko avaruus. ...

"Mä meen ny!" "No mene mene." Ekun äänestä saattoi kuulla huvittuneisuuden, mutta silti tein joka kerta kauhean numeron, kun lähdin Nasun kanssa ulos. Kai minä jotenkin yritin luoda hänelle muistijälkeä siitä, että hän oli itse antanut luvan. Pelkäsin koko ajan vähemmän, että jotain sattuisi, mutta aina pelkäsin uusia asioita. Viimeaikoina minua oli alkanut hirvittää, että rikkoisin koiran jotenkin, tai että se pääsisi vahingossa irti. Katsoin tarkasti, ettei Nasun häntä vain jäänyt ovenrakoon, kun se astui laiskasti ulos loskan keskelle. Minä olisin pillastunut, jos joku olisi rikkonut Chompoon. Aluksi en ollut uskaltanut lähteä kauas. Olimme pysytelleet näköyhteyden päässä Ekun kotoa. Olimme saattaneet esimerkiksi käveleskellä pihatietä edestakaisin niin kuin vähäjärkiset. Nasu ei ollut ikinä keksinyt mitään outoa. Se lönkötteli aina remmi löysällä ja sitä sai odotella. Silti olin tähyillyt pihatielläkin huolestuneena ympärilleni. Mitä jos jostain tu...

"Jännittää, jännittää, jännittää, jännittää", hoin ja hyppäsin joka tavulla ilmaan. Hiekka rahisi kenkieni alla jäätä vasten. Tuoksui pakkasyöltä. "Onko se aina tommonen?" Ekku kysyi ja sytytti tupakan. Hän katsoi minua siihen malliin, ettei siitä voinut ajatella mitään pahaa. Lempeästi. Markus ojensi kättään Ekkua kohti ja heilutteli sormiaan vaativasti. Ekku laski yhden savukkeen hänen käsilleen. "Kiitti", Markus huokaisi, asetti savukkeen huulilleen ja kumartui kohti Ekun pitelemää sytytintä. Hän veti savua syvälle keuhkoihinsa. "On se", Markus vakuutti hengittäessään savua ulos. Hän hymyili ihan aavistuksen verran toisella suupielellään ja imi uudelleen tupakkaa. "Voi sua", Ekku mumisi minulle ja kurotti silittämään hiuksiani vapaalla kädellään. Minun oli lopetettava pomppiminen siksi aikaa. "Sä pilaat mun kampauksen", inahdin välttelevästi ja Ekku purskahti nauruun. "En mä olisi olettanut kuulevani tollas...

Me muut rähisimme keskenämme, kun Markus käveli meidän keskellemme rehvakkaana kuin yläasteen kovin jätkä. Hänen päänsä oli pystyssä ja lippiksensä takakenossa, vaikka Markus ei ikinä käytä hattua sisällä. Hädin tuskin käyttää pihallakaan. Hänen vasen kätensä oli syvällä avonaisen takin taskussa ja toisessa kädessään hänellä oli paperinivaska. Hän katsoi meitä kiihtyneenä ja haastavasti, ja hengitti sitten sisään sen näköisenä kuin olisi sanomaisillaan jotain kun-- "McMurphy! Sä oot liikaa musta katsoen vasemmalla!" kuului huuto pimeästä huoneesta. "Katotaan nyt se oikea paikka samalla!" Markus siirtyi aavistuksen itsestään katsottuna oikealle. Valo syttyi. Markus liikahti vielä vähän. Valo sammui. Hän ei tehnyt niin kuin amatöörit ja katsellut lattian kuvioita muistaakseen oikean kohdan. Hän katseli laajasti ympärillen, hengitteli ja rentoutti hartiansa. Kaikki se kakaramainen rehvakkuus oli poissa, ja hänen ryhtinsä oli taas niin kuin aikuisella. "Jos me tupl...

Heippa Chai! Äidillä on siivousvimma ja minä pelastin joitain vanhoja kouluvihkojasi. Skannasin sinulle vanhoja kouluaineitasi. Ole hyvä! Tule pian käymään kotona. Jari Minun perhe (2. luokka) Minun perheeseen kuuluu Äiti ja Chompoo. Äidilä on pitkä tuka ja se käytää aina korkokenkiä. Me käyme lenkilä Äidin kansa ja joskus äiti tulee minun jalkapalopeliin. Minä tykään äidistä. Chompoo on minun koira. Chompoo on rotvaileri. Chompoo aina nukuu minun sängysä. Aamula ja ilala se syö napulaa ja koiran ruokaa ja se on maailman paras koira ja kilti ja se on minun ihan oma koira. NITTHAN. O-li-pa ki-va kuul-la per-hees-tä-si! Chom-poo kuu-los-taa mu-ka-val-ta! Tukiopetus kaksoiskonsonanteista ke klo 8:00. Nähnyt: Jittramas Meesang Minun perheeni (4. luokka) Meidän perheeseemme kuuluu minä, äitini Fah, koirat Chompoo ja Netra ja isäpuoleni Jari. Äiti on paljon töissä mutta tykkää töistä. Silloin kun hän on kotona hän laittaa ruokaa ja lukee kirjoja. Jari on enemmän koton...

Ekku ja Chai

Markus Dahlsten, tarinan kertoja Markus kertoo. Jatkoa peliin nimeltä Jatkoa Ompun päikkyyn . Buathong yritti hiipiä huoneeseensa. Harmi vain, että hän on maailman huonoin hiipijä. Kuulin jo sen, miten hän kompastui portaissa rappukäytävässä ja häneltä pääsi tukahtunut "au". Seuraavaksi kuulin miten hän löi koiranmuotoisen avaimenperänsä oveen sovitellessaan avainta lukkoon. Myös se kuului selvästi kun hän sihahti avaimilleen "sssshh!" ihan niin kuin olisi ollut humalassa. Mutta tiesin ettei hän ollut, koska hän kuului saavan takkinsa naulakkoon ensiyrittämällä, ja hän meinasi kaatua vain kohtuullisen määrän kertoja yrittäessään päästä kengistään. Ja se käytävällä hiipiminenkin oli aika äänekästä. En käsitä, miten Chai pärjää töissä, kun on välilä niin kömpelö... Siis kummassakaan työssä... "Buathong!" kutsuin häntä. Huoneeni ovi oli reilusti raollaan, ja kuulin miten hän huokaisi. "Khun?" hän vastasi, ja hänen äänensävynsä oli ihan tavallise...

Chain pikkusisko Yen Meesang "Jittramas", Markus huudahti muka yllättyneenä, oikein siniset silmät hehkuen. Hän oli oppinut tekemään täydellisen wain, ja osoitti sen äidilleni niin kuin olisi äitini ihka-aito mutta hyvin kalpea thailapsi. Minun teki mieli pyöräyttää silmiäni, mutta puristin vain Yeniä itseäni vasten ja varoin huokaisemasta turhautuneesti."Markus!" äiti huudahti aidosti yhtä ilahtuneena, kuin mitä Markus ainakin esitti olevansa. Sen sijaan että hän olisi vastannut Markuksen waihin niin kuin kai olisi kuulunut, hän halasi tätä nuorta miestä, joka nyt ilmeisesti oli ylennetty kämppiksestä isoveljekseni. En tiennyt olinko mustasukkainen äidistä vai Markuksesta, mutta ehdottomasti jommasta kummasta tai molemmista. "Kuinka monta kertaa mä olenkaan sulle sanonut että sä voit sanoa mua Fahiksi", äiti kujersi Markukselle kuin lapselle ja hymyili niin että hänellä näytti olevan tähtiä silmissään. Markus nauroi ja huitaisi kädellään. Sillä tavall...

Markus Dahlsten  21.11. "Sun pää on pehmennyt!" meidän joukkueemme Maija huusi minulle ja latasi palloon niin voimakkaan rintapotkun, että se lensi ihan soikeana minua kohti. Pysäytin sen säärelläni ja laskin jalkani sen päälle."Eikä ole", väitin hänelle. Aloin pompottaa palloa jalalta toiselle. "Se on rakastunut johonkin Anniinaan", Markus huusi katkonaisesti hölkätessään minua kohti ja täysin välittämättä siitä että väitin: "enkä ole!" niin kuin uhmaikäinen. Hän varasti pallon ilmasta ja pompotteli tiensä sen kanssa hieman kauemmas minusta. "Kyllä sä muistat millasta se on. Ja jos et muista, sä voit olla mun uusi tyttöystävä", Markus sanoi Maijalle iskien silmäänsä ja potkaisi pallon lentämään ilmassa kohti Maijaa. "In your dreams", Maija tuhahti, pukkasi palloa päällään ja syötti sen yhdellä potkulla minua kohti kun se oli koskettamaisillaan maata. Potkaisin sen kenkäni sisäsyrjällä Markukselle. "Indeed in my drea...

"Emilia on tulossa kohta takaisin." "Ihanaa, Kei-" "Se loukkaantui..." Jos vaikka Jenni olisi kertonut minulle sellaisia uutisia, olisin halannut häntä kunnolla kuin karhu. Olisin painanut hänen päänsä hartialleni, silittänyt hänen hiuksiaan ja alkanut puhua. Olisin sanonut vaikka tuhannella eri tavalla, että kaikki olisi vielä hyvin. Olisin kääntänyt vaikka tuhat kertaa hänen harhailevan huomionsa siihen, että Emilia tulee kaikesta huolimatta takaisin. Silloin oli kuitenkin kyseessä Kei, ja samaan aikaan kun Emilia oli tulossa takaisin, minä olin joutumassa Helvettiin sen vuoksi mitä tein aikaisemmin. Otin siis vain Kein kädestä kiinni molemmilla käsilläni ja puristin sitä. Katsoin häntä silmiin, hymyilin ja vakuutin vain yhden kerran, että asiat järjestyvät. Katso - onhan Emilia tulossa takaisin. Sitä joka ikinen oli tallilla toivonut. Kei, olen niin onnellinen puolestasi. // Kun kerroin kotona kämppikselleni, osin häikäilemättömälle ja ain...