Ei kukaa häviä Härmälle

Markus Dahlsten

 21.11.

"Sun pää on pehmennyt!" meidän joukkueemme Maija huusi minulle ja latasi palloon niin voimakkaan rintapotkun, että se lensi ihan soikeana minua kohti. Pysäytin sen säärelläni ja laskin jalkani sen päälle."Eikä ole", väitin hänelle. Aloin pompottaa palloa jalalta toiselle.
"Se on rakastunut johonkin Anniinaan", Markus huusi katkonaisesti hölkätessään minua kohti ja täysin välittämättä siitä että väitin: "enkä ole!" niin kuin uhmaikäinen. Hän varasti pallon ilmasta ja pompotteli tiensä sen kanssa hieman kauemmas minusta. "Kyllä sä muistat millasta se on. Ja jos et muista, sä voit olla mun uusi tyttöystävä", Markus sanoi Maijalle iskien silmäänsä ja potkaisi pallon lentämään ilmassa kohti Maijaa.
"In your dreams", Maija tuhahti, pukkasi palloa päällään ja syötti sen yhdellä potkulla minua kohti kun se oli koskettamaisillaan maata. Potkaisin sen kenkäni sisäsyrjällä Markukselle.
"Indeed in my dreams", Markus sanoi niin että olisin punastunut, jos hän olisi sanonut sen minulle, vaikka se olikin pelkkä vitsi. Maija kuitenkin vain hölkkäsi Markuksen luokse, otti häneltä helposti pallon vaikka Markus teki parhaansa saadakseen pitää sen, ja taas pallo sai pomppia kengänkärjeltä toiselle.
"Perkele jos me hävitään ton takia ens keväänä jopa Härmälle ja Laihialle", Maija kirosi Markukselle ja potkaisi minulle pallon vihaisesti.
"Älä aina jäkätä. Ei kukaa häviä Härmälle", Markus tuhahti hänelle, enkä käsittänyt miten hän uskalsi puhua muille, varsinkaan Maijalle sillä tavalla. Potkaisin hänelle pallon varovaisesti. Hän kimmotti sen maapohjahallin seinästä pari kertaa itselleen ennen kuin potkaisi Maijalle.
"Äläkä sä unohda että sä oot kapteeni vaan siksi että mä annan sun olla", Maija hymähti ylimielisen näköisenä, "joten hoida homma."
"Chai, Maija sanoo että sun täytyy keskittyä", Markus huhuili minulle.
"Mähän keskityn", väitin ja olin kaatua palloon joka olikin yhtäkkiä jaloissani. Maija huokaisi.
"...ttu tästä mitää tuu..." hän mutisi itsekseen. Hän lähti juoksemaan samaan aikaan kuin Markus. Olin ollut niin omissa maailmoissani, että kumpikin ajatteli varmasti saavansa pallon minulta helpolla. Kun he vielä sattuivat lähtemään samaan aikaan liikkeelle, tilanne oli muuttunut heidän kahdenkeskiseksi kilpailukseen. Se voittaisi, joka saisi pallon, ja niin kuin aina noiden kahden kilpailuissa, myös voittaja olisi täynnä mustelmia ja pahalla tuulella. En kuitenkaan jaksanut olla enää sivustaseuraaja sen paremmin jalkapallossa kuin omassa elämäsänikään. Olin lähtevinäni juoksemaan Markuksen ohitse, mutta sen sijaan potkaisin pallon kantapäälläni toiseen suuntaan, juoksin sen kiinni ja saavutin valtavan etumatkan. Muut pojat potkiskelivat vielä palloa keskenään niin kuin me äsken, ja minusta oli ihanaa mutkitella heidän lomastaan palloineni kaksi pelaajaa perässäni. Tämän minä osasin. Maija ja Markus saattoivat olla nopeita, pitkäjalkaisia ja uhkua itsevarmuutta, mutta minä olin keskushyökkääjä, eivät he, ja ihan syystä. Rakastin sellaisia hetkiä. Kumpikaan ei ikinä saisi minulta palloa, ja minä jaksaisin juosta muiden seassa vaikka ikuisesti.

.... Keskiviikkona kuulin jotain ihme ääntä puhelimestani kun kävelin kotiin maapohjahallilta.

///

Markus kertoo miten kukaan ei häviä Härmälle

Maija soitti naamaansa Buathongille kun potkimme palloa kuplahallissa odotellessamme viimeisiä joukkueemme jäseniä. Se oli tavallista. Hän marmatti kaikille pienistäkin virheistä, ja Chai ei keskittynyt sillä kertaa ollenkaan.
Buathongin vastaus ei kuitenkaan ollut tavallinen. Hän vain mumisi jotain vaisusti, veti verkkatakkinsa kiinni ja puri sen kauluksen reunaa pompotellessaan palloa.
"Mai pai!" hän olisi huutanut normaalisti, nauraen tietysti, ja sitten hän olisi potkaissut pallon melkein kuplan kattoon asti. Kukaan ei tiennyt, mitä mai pai tarkalleen ottaen oli, mutta epäilimme sen olevan joko "ei" tai "älä viitti" sillä ihme kiinalla tai japanilla tai jollain millä lie sairaalla kielellä mitä Chain äiti pakotti hänet puhumaan kanssaan Skypessä.

Buathong ei reagoinut muutenkaan mihinkään normaalisti. Auoin päätäni Maijalle ja hän minulle samalla tavalla kuin aina, mutta Chai sen kuin potkiskeli minulle helppoja syöttöjä ja antoi minun jopa viedä pallonsa vaikka olisi pystynyt helposti pitämään sen. Hän melkein kaatui palloineen, eikä hän muuten ikinä kämmää pallopeleissä sillä tavalla. Hän saattoi olla maailman surkein puhumaan naisille, maailman juonivammaisin leffankatsoja, maailman huonoin kahvinkeittäjä ja vaikka mitä - mutta ei sellainen, joka kompastuisi ikinä palloonsa.

Maija huomasi ilmeisesti että nyt oli käsillä tilaisuus viedä Buathongilta pallo. Siitä hän saisi taas yhden sulan hattuunsa - tai ainakin kampaukseensa, joka näytti muuten ihan kanan perseeltä kun hän turhautuneena nyhti sitä. Minunkin oli pakko yrittää juosta pallolle. Ai vitsit jos joku Maija veisi pallon Buathongilta minun nenäni edestä. Se sanoisi kaikille onnistuneensa siinä. Se ei unohtaisi myöskään mainita niitä kaikkia kertoja kun minä olen yrittänyt samaa. Eikä se olisi hiljaa siitäkään, miten Chai oli juuri äsken melkein ojentanut pallon minulle kun olin päättänyt yrittää taas sen viemistä. Sopupeliä, Maija vain huutaisi, jos viittaisin siihen miten sain pallon Chailta.

Buathongin silmien taakse syttyi jokin läsnäolon tai järjen valo, mutta liian myöhään. Minä tiesin saavani pallon. Hän yritti päästä pakoon laidasta - ehtisin ensin - mutta sitten sekä pallo että poika olivat poissa, ja minun oli juostava perään vaikka tiesin että tilaisuuteni oli mennyt. Chai ei ole nopea, mutta niin ketterä ja tarkka hän on, että hän luikerteli palloja potkiskelevien pelaajien väleistä helposti karkuun. Tiesin juoksevani turhaan perässä poikia väistellen ja pallojen ylitse hyppien, mutta ainakin minun oli näytettävä Maijalle kuinka paljon häntä nopeampi olikaan. Chainkin piti saada olla paras jossain, edes jalkapallossa, mutta Maija ei kyllä saisi hopeasijaa.