Siirry pääsisältöön

Keitaro

Keitaro
Jo ennen kuin heräsin kunnolla, tiesin ettei Kei ollut oikeasti laittanut silmiäni kääntymään ympäri salaa heinävarastossa. Tiesin myös, ettei se parta, joka niskaani niin ihanasti pisteli, ollut hänen, ja ettei hän pitänyt käsivarttaan ympärilläni. Tämä ei ollut mikään jäinen heinäkasa, eikä tämä ollut myöskään Kein sänky. Kieltäydyin silti liikkumasta ja avaamasta silmiäni. Jos en liikahtaisikaan, saisin pitää hänet vielä hetken.

Kuvittelin niin elävästi, että nukkuva hengitys niskassani ja hiuksiini painettu nenä olivat Kein, että minun oli koukistettava hyvin varovasti polveni ja kierrettävä vapaa käteni niiden ympärille. Liikaa en liikkunut, ettei minun olisi täytynyt lähteä.

Markus tekisi murhan jo kun heräisi ja tajuaisi, ettei hänen kätensä ollutkaan jonkun tytön paidan alla. Murhan kohde olisin minä, jos hän tietäisi, mitä päässäni pyöri, ja että olin hereillä enkä siltikään lähtenyt. Minun piti olla siinä vain turvassa pelottavilta ufoilta, joista olin taas illalla lukenut, eikä suinkaan käyttää Markusta minään fantasioinnin välineenä.

Kein hengitys poltti niskaani.
Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kein ja Ekun avainniput

Kerro Maya, minkä takia minä suhtaudun niin eri tavalla Keihin kuin Maxiin? Mokasin molempien kanssa, mutta miksi se ei tuntunut Maxin kanssa läheskään yhtä kuolettavalta? Kyse ei voi olla vain siitä, että Keillä oli Emilia. Silloin ei ollut, kun minä pidin häntä kädestä taukotuvassa. Pidin vain kädestä. Ei se voi olla kiellettyä? Silti siinä oli jotain väärää. Ja sitten kun nukuin ainakin kaksi tuntia melkein Maxin päällä, siinä ei ollut muuta pelottavaa kuin se, että mitähän muut nyt mahtavat ajatella. Olihan sekin niin outoa, etten tietenkään noin vain menisi tekemään sitä uudestaan, mutta ei sen ajatteleminen tunnu siltä että minun pitäisi kuolla. Maya Whiteligtning/dA Ekku haluaa, että pyydän anteeksi. Olen pyytänytkin, ja monta kertaa, eikä tämä silti ole mennyt pois. En ole enää varma siitäkään, mitä kaikkea tästä ajattelen. Mitä minun pitää vielä pyytää anteeksi. Järjestellään ihmissuhteisiin liittyviä ajatuksiani ennen sitä anteeksipyyntöä, Maya, sillä aikaa kun sinä pidä...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Seitsenosainen metritarina, joka kertoo muka ratsastuksesta, mutta oikeasti Reitasta ja rakkaudesta

Reita Svart Maanantai: perusteiden on oltava kunnossa, jotta voi edetä Muutoksen nimi oli Ekku. Hänen takiaan minulla oli niin määrätietoinen olo jo tallia kohti kävellessäni. Olin kerta kaikkiaan päättänyt oppia ratsastamaan. Löytäisin varmasti jonkun sopivan opettajan taukotuvasta ja sopivan hevosen tallista. Ihan pian meillä olisi oikeasti yksi yhteinen harrastus, kun olin niin huono katsomaan elokuviakin. Minä en osaa mitään. Oli korkea aika opetella edes jotain. Enää en kyllä välttelisi ratsastamista. Jo taukotuvan ovenraosta näin, että naulakossa oli talvitakki, jonka hupun reunuksissa oli tekoturkista. Eikö Kirstu kuulostanut muutenkin parhaalta vaihtoehdolta vahdiksi, jos kyse oli minusta ja hevosista? Ainakaan hänen kärsivällisyytensä ei loppuisi ikinä. "Hei - voisiksä opettaa mua ratsastaan esim nyt?" kysyin häneltä jo ennen kuin sain oven kokonaan auki. Ja kun se aukesi, toivoin todella, etten olisi kysynyt. Ensinnäkin, sen karvareunuksisen takin vieressä roikk...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Miltä rakkaus tuntuu? (4. tarina ilman kenguruita)

Se tuntuu siltä kuin leikkisi kotia Australiassa ja ottaisi kiinni sisiliskonnäköisiä olentoja kuivalta takapihalta näyttääkseen niitä toiselle. Siltä, että opettelee keittämään kahvia, vaikka eläessään ei ole sitä juonut, jotta voisi herättää toisen sanomalla, että kahvi on valmista. Se tuntuu sydämessä tavallaan vähän samalla tavalla kutittavalta, kuin voin syöminen tuntuu kielen reunoilla, kun Ekku silittää minun hiuksiani. Joskus se tuntuu siltä, ettei kestä enää: esimerkiksi silloin, kun minun Ekullani on hiukset korkealla nutturalla ja hän hymyilee minulle sitä tiettyä huultaan pureskellen hymyileväänsä hymyä. Ja jos rakastaa kahta tyttöä, joista toinen jäi Espooseen, se tuntuu itkettävältä ja kuluttavalta aina välillä. "Äiti soitti Skypellä", ilmoitin yhtenä iltana tultuani makuuhuoneesta Skypen ääreltä. "No miten äiti?" Ekku kysyi sohvalta. Rojahdin hänen vierelleen, painoin kasvot hänen kaulaansa vasten ja nurisin. "Chai?" Ekku kysyi ja laski...
Lähetä kommentti
Lue lisää