Keitaro

Keitaro

Jo ennen kuin heräsin kunnolla, tiesin ettei Kei ollut oikeasti laittanut silmiäni kääntymään ympäri salaa heinävarastossa. Tiesin myös, ettei se parta, joka niskaani niin ihanasti pisteli, ollut hänen, ja ettei hän pitänyt käsivarttaan ympärilläni. Tämä ei ollut mikään jäinen heinäkasa, eikä tämä ollut myöskään Kein sänky. Kieltäydyin silti liikkumasta ja avaamasta silmiäni. Jos en liikahtaisikaan, saisin pitää hänet vielä hetken.

Kuvittelin niin elävästi, että nukkuva hengitys niskassani ja hiuksiini painettu nenä olivat Kein, että minun oli koukistettava hyvin varovasti polveni ja kierrettävä vapaa käteni niiden ympärille. Liikaa en liikkunut, ettei minun olisi täytynyt lähteä.

Markus tekisi murhan jo kun heräisi ja tajuaisi, ettei hänen kätensä ollutkaan jonkun tytön paidan alla. Murhan kohde olisin minä, jos hän tietäisi, mitä päässäni pyöri, ja että olin hereillä enkä siltikään lähtenyt. Minun piti olla siinä vain turvassa pelottavilta ufoilta, joista olin taas illalla lukenut, eikä suinkaan käyttää Markusta minään fantasioinnin välineenä.

Kein hengitys poltti niskaani.