Nitthan Chai Paithoonbuathong kootusti

Ensin puetaan kenkä vasempaan jalkaan. Ihan ihan ihan aina. Ja ensin laitetaan vasen hanska. Ensin vasen jalka housunlahkeeseen, ja ensin vasen käsi hihaan. Aina, aina ja aina. Pidän siitä huolta. Ja ensin riisuttiin oikea kenkä. Ensin otettiin jalka pois oikeasta housunlahkeesta, käsi oikeasta hiasta. Joka ainoa kerta. Astuttiin vasemmalla jalalla sisään ja oikealla ulos. Poikkeuksetta. Siis teatterilla! Tietenkin vain teatterilla, enhän minä hullu ole! Markus oli ainoa, joka seisoi lavalla. Vaikka ei sitä olisi saanut sanoa ääneen. Se on näyttämö. Lava-autoissa on lavat. Teatterissa on näyttämö. Muut makasivat lavalla. Siis näyttämöllä. Myös minä. Se oli pölyinen, ja jos sitä hinkkasi sormenpäillään, siitä kuoriutui vuosikymmenten verran pinttynyttä likaa. En hinkannut sitä, koska en halunnut tulla kipeäksi. Sen sijaan makasin selälläni, oikea jalka koukussa, vasen nilkka oikean polven päällä ja tunsin miten lihakseni venyivät. Kun katsoin ylös, siellä oli koko avaruus. ...

"Jännittää, jännittää, jännittää, jännittää", hoin ja hyppäsin joka tavulla ilmaan. Hiekka rahisi kenkieni alla jäätä vasten. Tuoksui pakkasyöltä. "Onko se aina tommonen?" Ekku kysyi ja sytytti tupakan. Hän katsoi minua siihen malliin, ettei siitä voinut ajatella mitään pahaa. Lempeästi. Markus ojensi kättään Ekkua kohti ja heilutteli sormiaan vaativasti. Ekku laski yhden savukkeen hänen käsilleen. "Kiitti", Markus huokaisi, asetti savukkeen huulilleen ja kumartui kohti Ekun pitelemää sytytintä. Hän veti savua syvälle keuhkoihinsa. "On se", Markus vakuutti hengittäessään savua ulos. Hän hymyili ihan aavistuksen verran toisella suupielellään ja imi uudelleen tupakkaa. "Voi sua", Ekku mumisi minulle ja kurotti silittämään hiuksiani vapaalla kädellään. Minun oli lopetettava pomppiminen siksi aikaa. "Sä pilaat mun kampauksen", inahdin välttelevästi ja Ekku purskahti nauruun. "En mä olisi olettanut kuulevani tollas...

Me muut rähisimme keskenämme, kun Markus käveli meidän keskellemme rehvakkaana kuin yläasteen kovin jätkä. Hänen päänsä oli pystyssä ja lippiksensä takakenossa, vaikka Markus ei ikinä käytä hattua sisällä. Hädin tuskin käyttää pihallakaan. Hänen vasen kätensä oli syvällä avonaisen takin taskussa ja toisessa kädessään hänellä oli paperinivaska. Hän katsoi meitä kiihtyneenä ja haastavasti, ja hengitti sitten sisään sen näköisenä kuin olisi sanomaisillaan jotain kun-- "McMurphy! Sä oot liikaa musta katsoen vasemmalla!" kuului huuto pimeästä huoneesta. "Katotaan nyt se oikea paikka samalla!" Markus siirtyi aavistuksen itsestään katsottuna oikealle. Valo syttyi. Markus liikahti vielä vähän. Valo sammui. Hän ei tehnyt niin kuin amatöörit ja katsellut lattian kuvioita muistaakseen oikean kohdan. Hän katseli laajasti ympärillen, hengitteli ja rentoutti hartiansa. Kaikki se kakaramainen rehvakkuus oli poissa, ja hänen ryhtinsä oli taas niin kuin aikuisella. "Jos me tupl...