Nitthan Chai Paithoonbuathong kootusti

Illaksi kaikki kutsuttiin Crimiksen kotiin. Siellä oli pienet yhdistetyt bileet kaikille meille ja muutamille Crimiksen kavereille. En ollut ottanut alkoholia mukaani, vaikka se oli sallittua, Crimiksen mukaan jopa kannustettavaa. Nuorimmilla oli vanhempiensa lupa istua kanssamme säädylliseen aikaan asti, ja yhdessä oltiin sovittu, ettei kukaan ryhtyisi esimerkiksi juomaan liikaa alaikäisten ollessa paikalla. Tai muutenkaan. Vedin Sallyani kädestä lähelleni astuessamme oviaukosta sisään hyvin valaistuun pienehköön eteiseen. Koska meitä oli eteisen kokoon nähden hirveä määrä, jouduimme odottamaan hetken jotta mahduimme ottamaan kenkämme pois. "Antakaa mun auttaa, my lady", sanoin Maxille, jolla oli täysi työ pursottaa itsensä pienestä ovesta sisään ison hameensa kanssa. Se näytti siltä kuin joku olisi yrittänyt tunkea hattaraa avaimeireiästä. Päästin Jennistä irti ja kumarruin auttamaan Maxin korkokengät pois. Mietin, olisikohan epäkohteliasta kysyä, mistä hemmetistä hän oli l

Dasu-Boogie, Jack Paithoonbuathong ja Sa-Jenni. Sovimme Jennin kanssa, että tulemme Hukkasuon Halloween-pippaloihin yhdessä. Työnjako oli seuraava. Jenni: ompelee käytännössä yksin pukunsa, koska kun Chai yritti auttaa, siitä oli enemmän haittaa kuin hyötyä. Etsii myös naamarit Chain juodessa vieressä pillillä jotain naamarikaupassa kiellettyä pirtelöä ja hypistellessä vampyyriinviittaa. (Lupasi myös kirjoittaa tarinan ja kuitata sillä oman osansa osallistumisesta.) Chai: mainostoimisto, Instavastaava. Työnkuva: lähettää muka työvaiheista kuvia Instaan. Oikeasti siis selfieitä ja ompelevan Jennin kuvia, #hukkasuonhalloween2018 #gojenni #rankkaaon. (Myös tämän kuvan hoitaminen valmiiksi ja Instaan. #vihaanpiirtäähevosia #sanoeiraidallisillevaatteille.) Dasu: malli ja sovitusnukke. Dasun puku on tehty säkeistä. Huppu käytännössä ommeltiin niin että se oli koko ajan sen päässä, mutta onneksi selkäosa tehtiin vain harsimalla säkkikangasta loimeen kiinni. (Jenni ompeli, Chai kuvasi, h

"Paithoonbluetooth." Sätkähdin hereille sohvan nurkasta. Sydän hakkasi nopeammin kahden lyönnin verran, mutta sitten sain jo jäseneni tomimaan ja käännyin naama kohti huonetta. "No?" kysyin Stinalta, joka oli laskenut urheilukassinsa lattialle ja kiskoi sieltä ratsastuskenkiään. "Paithoonbataat, tiedätkö sä voiko tota kenttää käyttää koska vaan, vai pitääkö se jotenkin varata? Vai saako sen edes varattua niin ettei muut olis siellä aina samaan aikaan?" Stina kysyi ja heristi kenkäänsä ensin kohti taukotuvan ovea ja sitten kohti minua. "En - en kyllä tiedä yhtään... Mutta mä voin lähteä etsimään Crimistä ja kysyä." "Ei tarvi, Pathoon. Nukuitko sä?" Stina kysyi huvittuneena. "En", valehtelin. "Mutta... Kuule, mun nimi on Chai." "Mm, mä tiedän, mutta on hauskempaa jos sä olet Paithoonbluetooth", hän sanoi ja veti kengät reippaasti jalkoihinsa. Niin minusta tuli Paithoonbluetooth, ja olin siihen hyvin tyytyväin

Eräänä iltana taukotuvassa oli hirveästi porukkaa. Kolmen istuttavalle sohvallekin mahtui silloin viisi henkilöä, ja ihmiset käyttäytyivät kuin käenpoikaset. Kun yksi nousi hakemaan lisää juomista tai käymään vaikka vessassa, joku sujahti sulavasti hänen paikalleen. Parhaat paikat olivat ilmeisesti nojatuoleilla, sillä joku saattoi siirtyä tilaisuuden tullessa niihin jopa sohvan ahtaudesta, jos vain ehti valtaamaan alan ennen kuin joku kokonaan ilman istuinta jääneistä ehti vapaalle paikalle asti. Silloin seisomaan jäänyt huokaisi ja ahtautui sohvalle keskimmäiseksi, sillä jonkun reunalla istuvan noustessa loput sohvalla istuvat hivuttautuivat kohti sen reunoja. Pysyimme jatkuvassa liikkeessä, ja sitä katsellessani en voinut olla ajattelematta muurahais- ja mehiläispesiä. Tai sokeita koiranpentuja, jotka nuuskuttelivat väsymättä edestakaisin päästäkseen emänsä parhaalle nisälle. Olin saanut pitää melko hyvän paikkani sohvan vasemmassa reunassa jo kauan. Crimis oli istahtanut viereeni k

"Haluutko sä nähdä monta tykkäystä sun poni on saanut?" kysyin Crimikseltä ja heristin puhelintani heti kun olin astunut taukotupaan ja tervehtinyt kaikkia nimeltä. "No haluisin? Voisitko sä lopettaa koputtamisen tossa ovella ja tulla vaan suoraan sisään?" "Voisin", vastasin. Istuin risti-istuntaan lattialle Crimiksen jalkojen juureen. Nojasin käsivarsillani hänen polviinsa ja leukaani käsivarsiin ja avasin Instagramin. Sitten käänsin puhelimen niin, että Crimis näki näytön. "Hashtag ponygirls, voi Chai", Crimis nauroi. "Siinä oli  hashtag ihuggedvoldemort mutta Kei sanoi että se ei ole mikään Voldemort niin se piti ottaa pois." "Ihme että edes sait Kein kuvaan... Miksi sä muuten istut siinä lattialla?" "Siksi että te viette kaikki tuolit", sanoin hajamielisenä. Olin jo ehtinyt avaamaan ensin Kein Instagramin, sitten hashtagin ahalteke. Olin poistunut kuolevaisten maailmasta hyvin oudonnäköisten luuranko

Taukotuvassa oli hiljaista, vaikka siellä oli porukkaa. Crimis ja Kei istuivat sohvan vastakkaisissa päissä. Kirstu joi kahvia nojatuolissa sivuittain istuen. Reita, jonka nimen olin jo aikoja sitten kysynyt Jenniltä, istui kauimmaisessa nojatuolissa. Tervehdin nimeltä kaikkia paitsi Keitaroa, joka taisi nukkua istualtaan. En saanut yhtäkään ääneen lausuttua vastausta, mutta Kirstu nosti kahvikuppiaan tervehdykseksi ja Crimis nyökkäsi selaamalleen puhelimelle. Ripustin takin naulakkoon ja istuin vapaalle paikalle sohvalle. "If I fits, I sits", mumisin Crimikselle, joka päästi tyytymättömän ynähdyksen joutuessaan vetämään kyynärpäänsä itseään kohti ja selaamaan kännykkää hieman pienemmässä tilassa. Mietin hetken, mitä tekisin. Yritin salaa lukea Crimiksen WhatsApp-viestejä, mutta sen huomatessaan hän työnsi pääni otsasta kauemmas. Huokaisin teatraalisesti. Sitten kiinnitin katseeni Kirstuun. "Kirstu", sanoin haroen hiuksiani pois silmiltä, "tehdäänkö jotain?&quo

"Nitthan Chai", sanoin ja annoin tassua. "Stina, heei", Stina sanoi, hymyili vähän ja minusta asia oli sillä selvä: minulla olisi ihan pian uusi ystävä. Kukaan, joka osasi puristaa kättäni reippaasti kätellessään ja hymyillä silmillään, ei voisi olla epämiellyttävä. Päästin Stinan vapaaksi ja istuin takaisin sohvalle tänään kovin hiljaisen Jennin viereen. Otin Jenniä kädestä ja aloin taivutella ja väännellä hänen sormiaan jotain tehdäkseni. Samalla kuuntelin puolella korvalla muiden esittäytymisfraaseja. Väkeä oli taas ihan hirveästi paikalla, ja meteli oli sen mukainen. Tiesin, että Stina joutuisi silti vielä tosi monta kertaa esittelemään itsensä, koska ainakaan Reita ei muistanut vielä minunkaan nimeäni, tai ei ainakaan ikinä käyttänyt sitä, ja suurin osa porukasta ei edes ollut paikalla. "Jenni, lähde mun kanssa tänään kahville", kuiskasin Jennille muiden hokiessa vieläkin tervehdyksiä ja nimiään. "Miks? Ethän sä juonu kahvia", Jenni kuiskasi

"Tässä se nyt on", Kei sanoi ja osoitti ruskeaa hevosta , "mun hevonen." "Onks se kipee?" kysyin. "Häh? Ei?" "Kun se on niin laiha." "Sen kuuluu olla. Väistä." Kei liu'utti karsinan oven auki. Hevonen tuli isäntänsä luo pää matalalla, ja Kei silitti sen poskea kämmenselällään niin kuin nuoretparit silittävät elokuvissa toisiaan. Sitten hän kumartui painamaan kasvonsa hevosen otsaa vasten ja minusta alkoi tosiaan tuntua siltä kuin olisin tirkistellyt rakastavaisia. Hevonen astui kiltisti Kein perässä käytävälle. Se oli paljon korkeampi kuin Snorre, mutta ohut rimppakinttu. Mietin, olikohan tätä hevosta takoitettu tekemään töitä. Onkohan hevosillakin samanlaista kuin koirilla, että niillä on erikseen työ- ja näyttelylinja? Tällä hevosella ei varmaan voisi ratsastaa kunnolla, tai sen nilkat katkeaisivat. Kei alkoi harjata hevostaan. Se oli erilaista kuin Snorren harjaaminen. Snorren paksua karvaa hän harjasi terävin liikkein.

16.10. noin klo 23:45 Chain Instagramissa Kuvan Instagram-tili on täysin kuvitteellinen!

Keitaro, Kei Olin huomannut, etten pitänyt hevosista. Tai siis pelkäsin niitä. Pidin kuitenkin Jennistä, Crimiksestä, Hannelesta, Kirstusta, Birgitasta ja Idasta, joten jatkoin tallilla käymistä. Pikku hiljaa opin hoitamaan hevosta. Se oli ikään kuin välttämätön paha, jotta sain olla tallilla. Sitä paitsi Snorre oli hyvä opettaja. Joinain päivinä hevoshommat olivat kuitenkin ihan siedettäviä. Siis silloin, kun pääsin yli jostain pelostani tai muuten ylitin itseni. Minulla oli hauskaa Snorren kanssa sinä päivänä, kun tapasin Keitaron. Hän kai luuli löytäneensä minusta maanmiehensä, kun tervehti minua tallikäytävällä sanomalla "konbanwa". "Sawad-dee khrap", vastasin hölmistyneenä ja Keitaron kulmat kurtistuivat. "Ai..." hän sanoi hetken kuluttua taas ihan ilmeettömänä, kun meillä ei ollutkaan yhteistä kieltä. "Mä en osaa japania. Enkä muitakaan kieliä muuten kun tervehtimiset. Mä en ilmeisesti ole niin eksoottinen kun sä toivoit.", sanoin ja al

Chain profiilikuva Chain ensimmäinen tarina Hukkasuolla Kun tulin tänne, minua jännitti niin, että tärisin. Hypin hetken paikoillani Hannelen pihassa ja ravistelin käsiäni. Jännitys ei ole estänyt minua ennenkään tekemästä mitään, joten soitin pää pystyssä ovikelloa. Ruskeahiuksinen, mustaan vähän liian isoon huppariin pukeutunut nainen avasi oven. Yritin hymyillä niin kuin normaalit ihmiset tekevät tervehtiessään. "Hei! Mä olen Chai!" sanoin ja tarjosin tulevalle uudelle ystävälleni tassuani. "No hei. Mä olen Hannele." "Joo, me puhuttiin puhelimessa. Kiitos kun mä sain tulla!" "No mutta tottakai. Tuu tähän sisälle odottamaan, niin mä laitan vaan hiukset kiinni äkkiä. Mä tuun näyttämään sulle hevosia." Hannelen vaaleassa eteisessä tuoksui sillä hetkellä porkkanalta. Kun katselin ympärilleni, syykin selvisi. Nurkassa oli vihreä ämpäri, jossa oli pesua odottavia, selvästik "Chai?" Hannele kysyi ja katsoi minua peilin kautta. Hän oli s