"Heeei!" huikkasin ovesta ennen kuin astuin sisään. Olin tullut Ekun avaimilla. Nasu läähätti, kun otin siltä valjaat pois. Tiet olivat kuivia ja sulia. Tassuja ei tarvinnut puhdistaa.
"Hei!" kuului keittiöstä kireästi, ja heti perään oikein rehevä särkymisen ääni ja mutistu kirosana. Otin koiraa niskasta kiinni sormenpäilläni, vaikka se ei ollut varsinaisesti menossa minnekään. Sillä tavalla talutin sen makuuhuoneeseen ja suljin oven.
"Mitä kävi?" kysyin ennen kuin ehdin keittiöön asti.
"Ei mitää", Ekku väitti edelleen pingottuneella äänellä.
Kun pääsin keittiöön, minun Ekkuni seisoi hyvin rauhallisen, tai oikeastaan jähmettyneen näköisenä ilta-auringossa kauniisti kimmeltävien lasinsirujen keskellä. Missään ei näkynyt verta. Olin itsekin joskus pudottanut samanlaisen Ikean pitkän juomalasin, ja se räjähti aina niin kuin sirpalepommi. Palasin takaisin eteiseen pukemaan kengät jalkoihini. Sitten saatoin läpsytellä ne jalassani keittiöön ja kävellä suurimpia sirpaleita väistellen Ekun luokse. Tuin häntä käsivarresta, kun hän tasapainoili kengät jalkoihinsa.
"Mun pitää kertoo sulle yks juttu", hän kuiskasi päästyään taas kahdelle jalalle seisomaan.
"Okei ai-Sunstra. Nasuki on - pitäs kai juottaa se - voiks tää odottaa niin kauan että siivotaan eka?"
"Ei."
Pidin Ekkua vieläkin kyynärvarresta kiinni. Huomasin, että hymyni oli muuttunut kummalliseksi irvistykseksi. Sydän alkoi takoa rinnassani lujempaa kuin aikaisemmin lenkillä järkyttävän ison irtonaisen susikoiran tullessa vastaan. Ekku puristi käsivarttani. Jotenkin katseeni ajautui hänen sormiinsa. Ekulla oli melko lyhyet kynnet. Sirot ja pienet, kun vertasi minun kynsiini. Paljon vaaleampi iho kuin minulla. Kynnet olivat painuneet ihooni. Nanosekunnin ajan ajattelin epämääräisesti, että minun tavaroitani oli Ekun kotona tosi paljon. Minulla menisi useampi päivä kerätä ne kaikki. Sitten nostin katseeni takaisin hänen silmiinsä. Ekku sanoi asiat yleensä niin suoraan kuin kohteliaisuus salli. Se ei suinkaan rauhoittanut oloani. Sellainen valmisteleva lauseke ja kiire kertoa kuitenkin: kyseessä oli jotain vielä vaikeampaa kuin että tämä oli nyt tässä. Siristin silmiäni. Mikä sai hänen katseensa noin lasimaiseksi ja suun noin tiukaksi viivaksi? Ekku on pidempi kuin minä, mutta seisoi niin kippuraisessa ryhdissä, että olisin voinut katsella hänen päänsä ylitse keittiön ikkunasta takapihalle.
"Ooksä kipee?" sain kuiskattua. Ojensin epävarmasti toisenkin käteni Ekkua kohti. Mitä nyt? Pyörtyisiköhän hän?
"En. Tuu, mennään tohon pihaan."
"Mut Nasu-"
"Se pärjää nyt hetken."
Takapihalla kuuntelin ihan hiljaa tarinaa, joka minulle kuiskattiin. Se kertoi miehestä -- tai siihen aikaan varmasti pojasta -- jolla oli vihreät silmät ja sulavat keskustelunaiheet niin kuin prinsseillä, mutta joka ei lopulta ollutkaan oikea prinssi. Tarina keskeytyi vähän väliä, kun Ekku kurottui kurkistamaan naapurin puolelle, ettei vain kukaan ylimääräinen ollut kuuntelemassa. Yhden pidemmän tauon aikana hän kaivoi suuresti keskittyen vihreästä tupakka-askista yhden savukken, asetti sen huulilleen ja yritti vimmatusti sytyttää sitä vaaleanpunaisella sytyttimellään. Liekki ei ottanut tarttuakseen, vaan pyrki aina sammumaan. Lopulta nousin muoviselta puutarhatuolilta ja painoin sytyttimeen liekin Ekun puolesta. Kun halasin häntä, hän hengitti savua hiuksiini ja korvaani ja puristi vasemman kätensä sormilla kipeästi niskaani, eikä minulla ollut ratkaisua hänen huonoon oloonsa.
Hetken kuluttua Nasu sai vettä makuuhuoneeseen ruokalautaselta. Sen astiassa saattoi olla lasinsiruja. Aloin lakaista lattialta siruja rikkakihveliin. Valon suunta oli muuttunut ja sirut muodostivat pieniä sateenkaarenvärisiä läikkiä lattiaan auringonsäteiden osuessa niihin. Väänsin radion päälle, kun en muuta voinut. Ekun silmät nimittäin kävivät ovella joka kerta, kun ulkoa kuului askelia, puhetta tai autonrenkaiden rahinaa soraa vasten. Hain imurin, eikä sen äänen yli kuulunut mitään ulkoa. Se ei kuitenkaan saanut tyttöystävääni rauhoittumaan, vaan päin vastoin. Silti oli siivottava. Ei koiraa voinut pitää koko iltaa makuuhuoneessa.
Lopulta Nasun saattoi päästää huoneesta ja käyttää takapihalla. Istuimme Ekun kanssa sohvalla vierekkäin, eikä Netflix ollut päällä. Ekku piti vasemmasta ranteestani kiinni ja asetteli oikean kätensä sormia kerta toisensa jälkeen sormieni lomaan, eikä hän tuntunut millään saavan niitä asettumaan hyvin. En muista, koska olisin ollut niin pitkään hymyilemättä. Kapeat sormet näyttivät oikein erityisen valkoisilta ja minun käteni melkein punaiselta siinä valossa.
"Bpai Krung Thep gun ter", sanoin lopulta hiljaa, ja hiljaisuuden rikkoutuminen tuntui pistelyltä ihollani.
"Kuka huolehtii Nasusta ja Osiriksesta jos mä oon toisella puolella maapalloa, kirjaimellisesti, Bangkokissa?" Ekku kysyi pienen hiljaisuuden jälkeen. "Mitä jos jotain sattuu?"
"Lähtisiksä sitten johkin lähemmäs? Mun kans?"
"Chai. Sä saatat aivan hyvin päästä mukaan siihen lastennäytelmään. Ei me voida mennä minnekään."
"Paskat jostain Mulanista."
"En mä tiedä..."
Nasu vaihtoi asentoa pedillään. Katsoin Ekkua pitkään ja vakavasti silmiin ennen kuin kävelin etuovelle varmistamaan, että se oli lukossa. Kun palasin, ruuvasin sälekaihtimet kiinni ikkunoista ennen kuin istuin sohvalle. Kun suutelin vieläkin kai ahdistuksen takia hajamielisen oloisen tyttöystäväni kaulaa, pysähdyin vakuuttamaan, että hän oli vapaa. Menemään, tulemaan, ja vastaamaan siihen viestiin, johon hän oli vakuuttanut olevansa vastaamatta. Vaikka lähtemään yksin sinne Bangkokiin, jos hän halusi jonkun jäävän tänne huolehtimaan Nasusta ja Ompusta. Ja ellei hän halunnut mennä yksin, tai mennä niin kauas, niin minulta oli vieläkin Rovaniemi näkemättä.
"Hei!" kuului keittiöstä kireästi, ja heti perään oikein rehevä särkymisen ääni ja mutistu kirosana. Otin koiraa niskasta kiinni sormenpäilläni, vaikka se ei ollut varsinaisesti menossa minnekään. Sillä tavalla talutin sen makuuhuoneeseen ja suljin oven.
"Mitä kävi?" kysyin ennen kuin ehdin keittiöön asti.
"Ei mitää", Ekku väitti edelleen pingottuneella äänellä.
Kun pääsin keittiöön, minun Ekkuni seisoi hyvin rauhallisen, tai oikeastaan jähmettyneen näköisenä ilta-auringossa kauniisti kimmeltävien lasinsirujen keskellä. Missään ei näkynyt verta. Olin itsekin joskus pudottanut samanlaisen Ikean pitkän juomalasin, ja se räjähti aina niin kuin sirpalepommi. Palasin takaisin eteiseen pukemaan kengät jalkoihini. Sitten saatoin läpsytellä ne jalassani keittiöön ja kävellä suurimpia sirpaleita väistellen Ekun luokse. Tuin häntä käsivarresta, kun hän tasapainoili kengät jalkoihinsa.
"Mun pitää kertoo sulle yks juttu", hän kuiskasi päästyään taas kahdelle jalalle seisomaan.
"Okei ai-Sunstra. Nasuki on - pitäs kai juottaa se - voiks tää odottaa niin kauan että siivotaan eka?"
"Ei."
Pidin Ekkua vieläkin kyynärvarresta kiinni. Huomasin, että hymyni oli muuttunut kummalliseksi irvistykseksi. Sydän alkoi takoa rinnassani lujempaa kuin aikaisemmin lenkillä järkyttävän ison irtonaisen susikoiran tullessa vastaan. Ekku puristi käsivarttani. Jotenkin katseeni ajautui hänen sormiinsa. Ekulla oli melko lyhyet kynnet. Sirot ja pienet, kun vertasi minun kynsiini. Paljon vaaleampi iho kuin minulla. Kynnet olivat painuneet ihooni. Nanosekunnin ajan ajattelin epämääräisesti, että minun tavaroitani oli Ekun kotona tosi paljon. Minulla menisi useampi päivä kerätä ne kaikki. Sitten nostin katseeni takaisin hänen silmiinsä. Ekku sanoi asiat yleensä niin suoraan kuin kohteliaisuus salli. Se ei suinkaan rauhoittanut oloani. Sellainen valmisteleva lauseke ja kiire kertoa kuitenkin: kyseessä oli jotain vielä vaikeampaa kuin että tämä oli nyt tässä. Siristin silmiäni. Mikä sai hänen katseensa noin lasimaiseksi ja suun noin tiukaksi viivaksi? Ekku on pidempi kuin minä, mutta seisoi niin kippuraisessa ryhdissä, että olisin voinut katsella hänen päänsä ylitse keittiön ikkunasta takapihalle.
"Ooksä kipee?" sain kuiskattua. Ojensin epävarmasti toisenkin käteni Ekkua kohti. Mitä nyt? Pyörtyisiköhän hän?
"En. Tuu, mennään tohon pihaan."
"Mut Nasu-"
"Se pärjää nyt hetken."
Takapihalla kuuntelin ihan hiljaa tarinaa, joka minulle kuiskattiin. Se kertoi miehestä -- tai siihen aikaan varmasti pojasta -- jolla oli vihreät silmät ja sulavat keskustelunaiheet niin kuin prinsseillä, mutta joka ei lopulta ollutkaan oikea prinssi. Tarina keskeytyi vähän väliä, kun Ekku kurottui kurkistamaan naapurin puolelle, ettei vain kukaan ylimääräinen ollut kuuntelemassa. Yhden pidemmän tauon aikana hän kaivoi suuresti keskittyen vihreästä tupakka-askista yhden savukken, asetti sen huulilleen ja yritti vimmatusti sytyttää sitä vaaleanpunaisella sytyttimellään. Liekki ei ottanut tarttuakseen, vaan pyrki aina sammumaan. Lopulta nousin muoviselta puutarhatuolilta ja painoin sytyttimeen liekin Ekun puolesta. Kun halasin häntä, hän hengitti savua hiuksiini ja korvaani ja puristi vasemman kätensä sormilla kipeästi niskaani, eikä minulla ollut ratkaisua hänen huonoon oloonsa.
Hetken kuluttua Nasu sai vettä makuuhuoneeseen ruokalautaselta. Sen astiassa saattoi olla lasinsiruja. Aloin lakaista lattialta siruja rikkakihveliin. Valon suunta oli muuttunut ja sirut muodostivat pieniä sateenkaarenvärisiä läikkiä lattiaan auringonsäteiden osuessa niihin. Väänsin radion päälle, kun en muuta voinut. Ekun silmät nimittäin kävivät ovella joka kerta, kun ulkoa kuului askelia, puhetta tai autonrenkaiden rahinaa soraa vasten. Hain imurin, eikä sen äänen yli kuulunut mitään ulkoa. Se ei kuitenkaan saanut tyttöystävääni rauhoittumaan, vaan päin vastoin. Silti oli siivottava. Ei koiraa voinut pitää koko iltaa makuuhuoneessa.
Lopulta Nasun saattoi päästää huoneesta ja käyttää takapihalla. Istuimme Ekun kanssa sohvalla vierekkäin, eikä Netflix ollut päällä. Ekku piti vasemmasta ranteestani kiinni ja asetteli oikean kätensä sormia kerta toisensa jälkeen sormieni lomaan, eikä hän tuntunut millään saavan niitä asettumaan hyvin. En muista, koska olisin ollut niin pitkään hymyilemättä. Kapeat sormet näyttivät oikein erityisen valkoisilta ja minun käteni melkein punaiselta siinä valossa.
"Bpai Krung Thep gun ter", sanoin lopulta hiljaa, ja hiljaisuuden rikkoutuminen tuntui pistelyltä ihollani.
"Kuka huolehtii Nasusta ja Osiriksesta jos mä oon toisella puolella maapalloa, kirjaimellisesti, Bangkokissa?" Ekku kysyi pienen hiljaisuuden jälkeen. "Mitä jos jotain sattuu?"
"Lähtisiksä sitten johkin lähemmäs? Mun kans?"
"Chai. Sä saatat aivan hyvin päästä mukaan siihen lastennäytelmään. Ei me voida mennä minnekään."
"Paskat jostain Mulanista."
"En mä tiedä..."
Nasu vaihtoi asentoa pedillään. Katsoin Ekkua pitkään ja vakavasti silmiin ennen kuin kävelin etuovelle varmistamaan, että se oli lukossa. Kun palasin, ruuvasin sälekaihtimet kiinni ikkunoista ennen kuin istuin sohvalle. Kun suutelin vieläkin kai ahdistuksen takia hajamielisen oloisen tyttöystäväni kaulaa, pysähdyin vakuuttamaan, että hän oli vapaa. Menemään, tulemaan, ja vastaamaan siihen viestiin, johon hän oli vakuuttanut olevansa vastaamatta. Vaikka lähtemään yksin sinne Bangkokiin, jos hän halusi jonkun jäävän tänne huolehtimaan Nasusta ja Ompusta. Ja ellei hän halunnut mennä yksin, tai mennä niin kauas, niin minulta oli vieläkin Rovaniemi näkemättä.
Kommentit
Lähetä kommentti