"Mä meen ny!" "No mene mene." Ekun äänestä saattoi kuulla huvittuneisuuden, mutta silti tein joka kerta kauhean numeron, kun lähdin Nasun kanssa ulos. Kai minä jotenkin yritin luoda hänelle muistijälkeä siitä, että hän oli itse antanut luvan. Pelkäsin koko ajan vähemmän, että jotain sattuisi, mutta aina pelkäsin uusia asioita. Viimeaikoina minua oli alkanut hirvittää, että rikkoisin koiran jotenkin, tai että se pääsisi vahingossa irti. Katsoin tarkasti, ettei Nasun häntä vain jäänyt ovenrakoon, kun se astui laiskasti ulos loskan keskelle. Minä olisin pillastunut, jos joku olisi rikkonut Chompoon. Aluksi en ollut uskaltanut lähteä kauas. Olimme pysytelleet näköyhteyden päässä Ekun kotoa. Olimme saattaneet esimerkiksi käveleskellä pihatietä edestakaisin niin kuin vähäjärkiset. Nasu ei ollut ikinä keksinyt mitään outoa. Se lönkötteli aina remmi löysällä ja sitä sai odotella. Silti olin tähyillyt pihatielläkin huolestuneena ympärilleni. Mitä jos jostain tu...