Nitthan Chai Paithoonbuathong kootusti

Chain Instaan julkaistiin puoli kuudelta aamulla 29.11.2018 ihan hirveän onnistunut selfie Chain, Kirstun ja Twistin kanssa. Oikeasti, mitä varten siihen aikaan? Miksi se on muuten joka aamu online WhatsAppissakin siihen aikaan? Niin tai näin, kuvan alla luki: I'm SODA-cute. She naturally cute. #kirstuandthebeast #beautyandthechai #SODAsendmefreestuff Tämä ei kuitenkaan ole se kuva Tämä kuva puolestaan löytyi joskus puolenpäivän jälkeen Crimiksen Insta Storysta, ja sen päälle oli kirjoitettu TRUE STORY @nittchai #SODAANDTHEBEAST (Tästä lähtien Hukkasuohon vaan sellasia hahmoja, joilla on lyhyet hiukset eiks joo? #kuneivaanosaa #vihaanedelleenpiirtäähevosia #huaweisendmefreestuff)

"Istu", Max sanoi minulle ties monettako kertaa. Taas sen sanan kuullessani valahdin mahdollisimman rennoksi hänen vierelleen taukotuvan sohvalle enkä enää tehnyt käsilläni varjokuvia vastakkaiselle seinälle kissan pyydystettäväksi. Max oli jo sata vuotta sitten sanonut käyvänsä ihan äkkiä Facebookissa ja lähtevänsä sitten kävelemään kotiinsa, niin että saisin vähäksi matkaa seuraa. Mutta kun se kesti ja kesti. Ja hänen poskessaan oli joku roska. Joka ei ollut ripsi. Eikä likaa. Ehkä jokin hänen huivistaan tarttunut nöyhtä? "Chai mitä sä nyt taas teet? Istu, oikeesti", Max komensi taas kun olin pyyhkäisemäisilläni roskan pois. Huokaisin. Huokaisin toisen kerran, teatraalisemmin. Taivutin niskaani niin että saatoin lepuuttaa päätäni sohvan selkänojalla. Valuin tahallani niin kallelleni, että saatoin pitää päätäni Maxin olkapäällä ja huokaista vielä. Toivottavasti sydäntäsärkevästi. "Hei - lopeta - onks sun ADHD jo muute diagnosoitu - mä oon melkein valmis",

Torstaina en kuullut Maxista mitään. Olin ihan varta vasten tallilla ja meinasin kuolla Kein takia niin kuin aina... Olin lähdössä. Olin jo työntänyt nappikuulokkeet korviin, laittanut puhelimeni toistamaan musiikkia, työntänyt sitten käteni hanskoihin ja nostanut kaulukset pystyyn. Minulla oli lämmin. Kun havaitsin Kein kumaran hahmon hänen autonsa vieressä parkkipaikalla, vedin kuitenkin hanskat käsistäni ja sitten kuulokkeet korvistani, koska inhosin miten oma ääneni kaikui päässäni jos sanoisin ne korvissani hei hei hänelle. Kei yritti sytyttää tupakkaa, mutta ilmeisesti sytytin ei suostunut toimimaan. Hän yritti napsuttaa ja napsuttaa siihen liekkiä. Vähän ennen kuin pääsin hänen luokseen, hän heitti valkoisen sytyttimensä maahan niin että se kimposi pikkukivestä ja lensi kauas kohti tietä. Sytyttämätön tupakka osoitti kohti taivasta, kun hän taivutti turhautuneena niskaansa ja puristi savukettaan huulillaan. Kun Kei huomasi minut, hän vain vilkaisi minua nenä rypistyneenä ja kulm

Markus Dahlsten  21.11. "Sun pää on pehmennyt!" meidän joukkueemme Maija huusi minulle ja latasi palloon niin voimakkaan rintapotkun, että se lensi ihan soikeana minua kohti. Pysäytin sen säärelläni ja laskin jalkani sen päälle."Eikä ole", väitin hänelle. Aloin pompottaa palloa jalalta toiselle. "Se on rakastunut johonkin Anniinaan", Markus huusi katkonaisesti hölkätessään minua kohti ja täysin välittämättä siitä että väitin: "enkä ole!" niin kuin uhmaikäinen. Hän varasti pallon ilmasta ja pompotteli tiensä sen kanssa hieman kauemmas minusta. "Kyllä sä muistat millasta se on. Ja jos et muista, sä voit olla mun uusi tyttöystävä", Markus sanoi Maijalle iskien silmäänsä ja potkaisi pallon lentämään ilmassa kohti Maijaa. "In your dreams", Maija tuhahti, pukkasi palloa päällään ja syötti sen yhdellä potkulla minua kohti kun se oli koskettamaisillaan maata. Potkaisin sen kenkäni sisäsyrjällä Markukselle. "Indeed in my drea

"Voisitko sä antaa mulle sun numeron Chai?" Max kysyi maanantaina. "Miksi?" "Mitä luulet? Oliskohan siksi että mä voin viestiä sulle?" // "Lähe leffaan" Max tekstasi tiistaina. "Mikä leffs" naputin vastaukseksi enkä jaksanut korjata virhettä. "Crimes of grindelwskf" Max vastasi ja lähetti heti perään toisen viestin: "siis grindelwald" "Harrypotter?" Max lähetti minulle mustan peukaloemojin. "Ei sitä mä en ymmärrä sitä" "No joku toine" "Ei mut mä tuun teille ja tuon piirrettyjä" "Ok tuo asreplsnrtts", Max kirjoitti ensimmäiseen viestiin, ja seuraavaan "Aarreplaneetta" Vastasin siihen lähettämällä hänelle peukalo- ja villakoiraemojin. Hän lähetti minulle ravun ja kuunaaman. Lähdin Maxin luo Aarreplaneetan kanssa, mutta jotenkin kävelimme silti tallille elokuvaa katsomatta ja juoksutimme Maxin hevosta kentällä, koska olihan talli melkein naapurissa. // Keskivii

Chai marraskuussa. Hän kiittää Hukkasuon Emiliaa ja Crimistä saamistaan kommenteista. Laskin reppuni taukotuvan lattialle ja istuin nojatuoliin vastapäätä Crimistä ja Jenniä, jotka selasivat kännyköitään sohvan vastakkaisissa päädyissä. Crimis havahtui saman tien virtuaalisesta todellisuudesta oikeaan, kun sanoin hei. "Ai mitä hei? Miten sä voit sanoa mulle noin? Etkö sä rakastakaan mua enää?" Crimis kysyi rutistaen kädellään paitaansa sydämensä kohdalta ja käyttäen niin riipaisevan tuskaista ääntä, että hänen olisi voinut uskoa olevan ihan tosissaan. "Voi tottakai mä rakastan!" huudahdin heti parhaalla hätääntyneellä äänelläni ja kurotuin puristamaan Crimiksen polvea. Katsoin häntä silmiin niin kauniisti ja vakavasti kuin osasin, mutta näin sivusilmällä Jennin säpsähtävän hereille kännykkäkoomastaan ja tuijottavan meitä. "Mikä ikinä voi saada sut kuvittelemaan, että mä en rakastaisi sua enää?" "Miksi sä et sitten halua olla mun lähellä? Miksi sä

Mitä tahansa olinkaan Keistä viimeaikoina ajatellut, päätin unohtaa kaiken edes hetkeksi kun näin hänet pitelemässä päätään taukotuvan sohvalla ihan yksin istuen. Tiesin että ei häntä ollut hylätty, vaikka siltä se kyllä näytti. Ainakin Crimis ja Kirstu olivat yrittäneet puhua hänelle, mutta Kei oli kuulemma äksyillyt lopulta molemmat tiehensä. Olin tuonut mukanani hänelle jotain, joka piristäisi ainakin minua, mutta en ollut enää varma uskaltaisinko antaa sitä. Sitä paitsi olin ajatellut vain jättää sen taukotupaan lapun kanssa ja toivoa että hän löytäisi sen. Muuten en ollut aikonut edes yrittää auttaa häntä, koska en ollut ainakaan vähentänyt hänen huoliaan. Epäilin, ettei hän halunnut nähdä minua. Kun näin tuon surullisen hahmon ihan yksinään ja ilman apua, minun oli kuitenkin pakko tehdä jotain. Minusta tuli Kein nong, veli, koska säälin häntä niin kovasti etten voinut vain jättää häntä sinne. Olisin tehnyt saman kenelle tahansa, mutta Kein kanssa minun oli varmasti kaikkein vaike

Pienellä paikkakunnalla asumisessa on se etu, että kylästä tulee parhaassa tapauksessa ihan oikea yhteisö. Ihmisiin tutustuu nopeasti, koska kaverikandidaatteja on rajallinen määrä. Aina löytyy rupatteluseuraa. Tervehdin pelkästään kaupassa käydessäni aina vähintään kymmentä ihmistä ja jään juttelemaan muutaman kanssa. Jalkapallojoukkueestani tunnen kaikki miespuoliset niin hyvin, että minulla on aina joku kaveri, jonka saatan kutsua käymään tai lenkille. Ne pari naista jotka kuuluivat joukkueeseen ovat minulle etäisempiä, mutta saatan kysyä heiltäkin kuulumiset törmätessäni heihin. Olen seurakunnan kautta vapaaehtoisena vaikka missä, ja sitä kautta tunnen kaikenikäisiä ihmisiä - etenkin mummoja. Minulla siis on paikkoja joihin mennä ja ihmisiä joiden kanssa olla, eikä minulla siksi ollut pitkään aikaan mitään polttavaa tarvetta palata Hukkasuohon. Enkä tosiaankaan ole sitä tyyppiä, joka hautautuu moneksi päiväksi peittonsa alle ja itkee surkeuttaan jonkun hymyttömän miehen takia. Sen

"Emilia on tulossa kohta takaisin." "Ihanaa, Kei-" "Se loukkaantui..." Jos vaikka Jenni olisi kertonut minulle sellaisia uutisia, olisin halannut häntä kunnolla kuin karhu. Olisin painanut hänen päänsä hartialleni, silittänyt hänen hiuksiaan ja alkanut puhua. Olisin sanonut vaikka tuhannella eri tavalla, että kaikki olisi vielä hyvin. Olisin kääntänyt vaikka tuhat kertaa hänen harhailevan huomionsa siihen, että Emilia tulee kaikesta huolimatta takaisin. Silloin oli kuitenkin kyseessä Kei, ja samaan aikaan kun Emilia oli tulossa takaisin, minä olin joutumassa Helvettiin sen vuoksi mitä tein aikaisemmin. Otin siis vain Kein kädestä kiinni molemmilla käsilläni ja puristin sitä. Katsoin häntä silmiin, hymyilin ja vakuutin vain yhden kerran, että asiat järjestyvät. Katso - onhan Emilia tulossa takaisin. Sitä joka ikinen oli tallilla toivonut. Kei, olen niin onnellinen puolestasi. // Kun kerroin kotona kämppikselleni, osin häikäilemättömälle ja ain

Kei, piirtänyt Chai Ensin oli Herra Andrei Dorokhov, ja se millä tavalla hänen neuvojaan ei ainakaan kuulu noudattaa . Sitten Kei kirjoitti vastatarinan Chai Sitten tuli Herra Andrei Dorokhov, ja se mihin hänen neuvojaan noudattamalla jouduin . Sitten Kei kirjoitti tämän. Tarina on julkaistu alun perin täällä . Sen on kirjoittanut Kei. Jos mä olisin ollut kuin Chai, olisin varmaan riiputtanut päätäni surkeana. Mutta mä en ollut, joten pidin pääni pystyssä, vaikka se tuntui painavan enemmän kuin mikään. Jos mulla ei olisi ollut Emiliaa.. Ajatus sai omatuntoni kiljumaan. Kai mä olin jollain tasolla totutellut ajatukseen, ettei tyttöystäväni tulisi ehkä enää koskaan takaisin. Pessimisti ei pety, niinhän sitä sanotaan. Mutta enhän mä herranjumala ollut voinut unohtaa mun tunteita. Mitä ihmettä mun päässä tapahtui? Kurkku tuntui karhealta, mutta sain avattua suuni: ”Emilia on tulossa kohta takaisin. Se… loukkaantui..” Jouduin vetämään henkeä monta kertaa sanojen välissä, niin itsepint

Ensin oli tarina Herra Andrei Dorokhov, ja se millä tavalla hänen neuvojaan ei ainakaan kuulu noudattaa . Sitten oli Kein vastatarina Chai . Sitten tuli tämä. Minulla oli ollut jo kauan suunnattomia vaikeuksia katsoa Keitä silmiin, mutta kun hän sen kamalan tekoni jälkeen väänsi käteni pois kasvoiltani niin että ranteisiin sattui, en uskaltanut tehdä mitään muuta. Olin ihan varma, että seuraavaksi Kei päästäisi irti ranteestani, puristaisi kätensä nyrkkiin ja löisi minua niin että hänen kallis sormuksensa jättäisi vekin leukaani. Ja minä en estäisi häntä. Sietäisinkin saada pari kertaa nyrkistä. Olin niin pahoillani... Sitten hän purikin taas huultaan juuri sillä tavalla joka oli tehdä minut hulluksi ja toi kasvonsa lähelleni. Suljin silmäni. Tunsin hänen hengityksensä kasvoillani, ja se poltti minua. Olin kuolla siihen. "Mitä nyt tapahtuu?" Silmäni räpsähtivät auki. Kei katsoi minua edelleen. Hänen kysymyksensä oli kireä ja tukahtunut. En osannut vastata. Mistä minä olisi

Tarinan on kirjoittanut Kei. Tarina on julkaistu alun perin täällä . Se on jatkoa tarinaan Herra Andrei Dorokhov, ja se millä tavalla hänen neuvojaan ei ainakaan kuulu noudattaa . Kei, piirtänyt Chai En tiedä tönäisikö Chai vai hyppäsinkö itse hämmennyksestä taaksepäin, mutta takaraivoni pamahti Bellan karsinan kaltereihin. Jomottava kipu kuitenkin jäi taka-alalle, kun kaikkialla kihelmöi. Nyt kaikessa oli järkeä. Välttelyssä, kiemurtelussa, tuijotuksissa. Miten olin ollut näin sokea? Sydämeni hakkasi kuin olisi tulossa ulos rinnastani. This was never the way I planned, not my intention Yhtä nopeasti kuin Chai oli tarttunut hiuksiini, oli hän jo ehtinyt peruuttaa kauemmas. Jokin eläimellinen oli herännyt sisälläni, ja yhtään ajattelematta kuroin välimatkan takaisin umpeen. Tartuin Chain käsiin, siirsin ne pois kasvoilta ja katsoin häntä haastavasti silmiin. Kuulin oman hengitykseni, niin raskas se oli. Olin varmaan unohtanut hengittää. Halusin maistaa Chain huulia u

Minulla oli vapaa iltapäivä, joten missä muualla olisin ollut kuin Hukkasuossa? Minulla olisi tietenkin ollut ihan tarpeeksi syitä pysyä sieltä poissa, mutta toisaalta ajattelin, että minulla oli myös oikeus olla siellä. Olin varma, että Kei tietäisi Halloween-illan takia hyvin tarkasti, mitä pääni sisällä oli meneillään. Sillä ei kuitenkaan ollut minulle väliä nyt enää, kun tiesin jo itse mitä päässäni tapahtui. Sainhan minä ajatella mitä halusin, kunhan kiertäisin Kein kaukaa. Siis tämän Emilian takia. Jos en olisi tiennyt Emiliasta, asia olisi ollut ihan toinen. Olin jo monta päivää sitten selvittänyt ajatukseni itselleni, ja jos Emiliaa ei olisi ollut, olisin jo ajat sitten etsinyt Kein käsiini ja sanonut miten asiat ovat. Toivottavasti Kei olisi ollut minulle kiltti ja sanonut nätisti, että itse asiassa hän haluaa vaimon ja lapsia. Sitten olisin hetken voivotellut tilannettani, nuollut haavojani ja jatkanut lopulta elämääni. Tallilla oli taas vaikka keitä. Crimis tuli hikisen Sa

"Mä laitan tämän... ...äkkiä... ...Insta..." "Chai. Chai! Mitä vit - Chai haloo!" "Joo joo! Mä oon ihan kohta... ...valmis..." Kun sain viimeisenkin tagin kirjoitettua, nostin katseeni Crimikseen, joka naputti kengänkärjellään lattiaa ja näytti ankaralta. "Se on sitten perseestä kuinka sä katoot tästä maailmasta heti jos sulle antaa puhelimen", hän sanoi. "Takki päälle. Sä lupasit", hän vielä komensi, mutta häntä nauratti. Puin takin päälleni ja tulin sitten kypärää roikottaen kentälle, koska niin Crimis oli käskenyt. Olin tietenkin olettanut, että kun Crimis puhui ratsastamisesta, hän oli tarkoittanut että Snorrella. Muuten en olisi suostunut. Nyt Crimis piteli kuitenkin ohjista jotain jättiläishevosta ja oli vieläpä sen näköinen, että siinä ei ollut mitään ihmeellistä. "Ei", ilmoitin heti kantani. "Tämä on Lasse", Crimis esitteli ylpeänä. "Hei Lasse", sanoin Crimikselle, "mä olen Chai ja mä en halua