Siirry pääsisältöön

Chai

Tarinan on kirjoittanut Kei. Tarina on julkaistu alun perin täällä. Se on jatkoa tarinaan Herra Andrei Dorokhov, ja se millä tavalla hänen neuvojaan ei ainakaan kuulu noudattaa.
Kei, piirtänyt Chai

En tiedä tönäisikö Chai vai hyppäsinkö itse hämmennyksestä taaksepäin, mutta takaraivoni pamahti Bellan karsinan kaltereihin. Jomottava kipu kuitenkin jäi taka-alalle, kun kaikkialla kihelmöi. Nyt kaikessa oli järkeä. Välttelyssä, kiemurtelussa, tuijotuksissa. Miten olin ollut näin sokea? Sydämeni hakkasi kuin olisi tulossa ulos rinnastani.

This was never the way I planned, not my intention

Yhtä nopeasti kuin Chai oli tarttunut hiuksiini, oli hän jo ehtinyt peruuttaa kauemmas. Jokin eläimellinen oli herännyt sisälläni, ja yhtään ajattelematta kuroin välimatkan takaisin umpeen. Tartuin Chain käsiin, siirsin ne pois kasvoilta ja katsoin häntä haastavasti silmiin. Kuulin oman hengitykseni, niin raskas se oli. Olin varmaan unohtanut hengittää. Halusin maistaa Chain huulia uudelleen. Kurotin nuorukaista kohti, mutta jähmetyin niille sijoilleni. Hälytyskellot takoivat päätäni kilpaa kivun kanssa.

It felt so wrong, it felt so right

Mielessäni risteili niin paljon ajatuksia, etten saanut täysin kiinni yhdestäkään. Chai. Emilia. Jaime.. Olinko oikeasti näin yksinäinen ja läheisriippuvainen, että Emilian ollessa pois yhtäkkiä kuvioihin saapunut mies sai minut tuntemaan näin? Vai oliko Chai oikeasti näin kiehtova? Olinko minä näin kiinnostunut miehestä, taas? Vieläpä samaan aikaan kun seurustelin naisen kanssa. Kei, mitä helvettiä? En saanut henkeä. En saanut katsettani irti Chain silmistä.

”Mitä nyt tapahtuu?”

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Chai part two

Kei, piirtänyt Chai Ensin oli Herra Andrei Dorokhov, ja se millä tavalla hänen neuvojaan ei ainakaan kuulu noudattaa . Sitten Kei kirjoitti vastatarinan Chai Sitten tuli Herra Andrei Dorokhov, ja se mihin hänen neuvojaan noudattamalla jouduin . Sitten Kei kirjoitti tämän. Tarina on julkaistu alun perin täällä . Sen on kirjoittanut Kei. Jos mä olisin ollut kuin Chai, olisin varmaan riiputtanut päätäni surkeana. Mutta mä en ollut, joten pidin pääni pystyssä, vaikka se tuntui painavan enemmän kuin mikään. Jos mulla ei olisi ollut Emiliaa.. Ajatus sai omatuntoni kiljumaan. Kai mä olin jollain tasolla totutellut ajatukseen, ettei tyttöystäväni tulisi ehkä enää koskaan takaisin. Pessimisti ei pety, niinhän sitä sanotaan. Mutta enhän mä herranjumala ollut voinut unohtaa mun tunteita. Mitä ihmettä mun päässä tapahtui? Kurkku tuntui karhealta, mutta sain avattua suuni: ”Emilia on tulossa kohta takaisin. Se… loukkaantui..” Jouduin vetämään henkeä monta kertaa sanojen välissä, niin itsepint

Ihana vauva (3. tarina ilman kenguruita)

Aamuja kului. Aurinko nousi samanlaisena joka aamu. Ensimmäinen, mitä näin, olivat aina Ekun hiukset. Harvoin maltoin nousta heti, vaikka ihan vain rivitaloasuntomme takapihallakin oli vaikka mitä tutkittavaa. Ekku veti minua puoleensa paljon voimakkaammin kuin omituiset sisiliskomaiset olennot, joita vilahteli pihassa lämpiminä hetkinä. Ujutin usein käteni Ekun paidan alle. Hänen ihonsa oli lämmin, ja oikeastaan vielä nukkuen hän aina silitti käsivarttani paidan läpi. Joskus nukahdin uudestaan siihen, heräsin pian uudestaan, näin Ekun hiukset ensimmäisenä uudestaan. Kahvi maistui kuulemma erilaiselta. Ei totta tosiaan ollut mitään Juhla-Mokkaa. Googletin, mistä saisi kunnon kahvia, ja kuulemma jossainpäin lähistöllä olisi Suomi-seura. Suomalaisia. He pitivät Suomi-kauppaa, josta saisi ostaa Juhla-Mokkaa, Vaasan Ruispaloja ja Turkinpippuria. Ekku nauroi, että ei tänne olla tultu mitään Ruispaloja syömään. Olin ihan samaa mieltä, haroin hänen hiuksiaan niin että hän sulki silmänsä, ja l

Jos mentäisiin Bangkokiin tai Rovaniemelle

Ekku, piirtänyt Ekku Saattoi haistaa, että kesä oli tulossa. Lunta oli vielä siellä täällä, eikä pihalla olisi tarjennut t-paidalla, mutta Ekun takapihalla tarkeni. Siihen paistoi juuri sopivasti aurinko, eikä siihen osunut tuuli. Pidin jalkojani koukussa edessäni puutarhatuolilla ja katselin Nasua, joka nosti jalkaa johonkin yksinäiseen heinänkorteen. Paljaita varpaitani paleli vähän, mutta muuten oli oikein hyvä olla. Mielessäni kävi, että koskahan olin viimeksi ollut kotona. Pitäisi varmaan käydä sielläkin. Mitähän kesällä? Oli ollut puhetta ukista ja mökistä. Äiti painosti minua Bangkokiin, koska kuulemma juuriinsa tutustuminen tekee ihmiselle hyvää. Kun olin sanonut, että minun juureni ovat kylläkin Espoon lähiössä, äiti oli huokaissut vastahakoisesti puhelimeen, että teki se vieraisiin kulttuureihinkin tutustuminen ihan hyvää. Olisin halunnut sanoa, että jos näin on, miksemme menisi johonkin normaaliin paikkaan, kuten Espanjaan tai Ranskaan. Tai Rovaniemelle: en ole ikinä oik