Torstaina en kuullut Maxista mitään. Olin ihan varta vasten tallilla ja meinasin kuolla Kein takia niin kuin aina...
Olin lähdössä. Olin jo työntänyt nappikuulokkeet korviin, laittanut puhelimeni toistamaan musiikkia, työntänyt sitten käteni hanskoihin ja nostanut kaulukset pystyyn. Minulla oli lämmin. Kun havaitsin Kein kumaran hahmon hänen autonsa vieressä parkkipaikalla, vedin kuitenkin hanskat käsistäni ja sitten kuulokkeet korvistani, koska inhosin miten oma ääneni kaikui päässäni jos sanoisin ne korvissani hei hei hänelle. Kei yritti sytyttää tupakkaa, mutta ilmeisesti sytytin ei suostunut toimimaan. Hän yritti napsuttaa ja napsuttaa siihen liekkiä. Vähän ennen kuin pääsin hänen luokseen, hän heitti valkoisen sytyttimensä maahan niin että se kimposi pikkukivestä ja lensi kauas kohti tietä. Sytyttämätön tupakka osoitti kohti taivasta, kun hän taivutti turhautuneena niskaansa ja puristi savukettaan huulillaan.
Kun Kei huomasi minut, hän vain vilkaisi minua nenä rypistyneenä ja kulmat kurtistuneena, säähän nähden aivan liian ohuessa takissaan. Kaivoin taskujani. Löysin punaisen tupakansytyttimen ja ojensin sitä hänelle. Sen sijaan että hän olisi tarttunut siihen, hän kumartuikin vain minua kohti niin että hänen tupakkansa pää oli sytyttimen päällä. Painoin liekin päälle. Kei imi savukkeeseensa tulen ja suoristi selkänsä. Hengitti syvään savua, puhalsi sitä sieraimistaan. Ei nojautunut autoonsa.
Otin jo muutaman askeleen poispäin, mutta pysähdyin. Sää oli kylmä. Palasin takaisin Kein eteen, kiskoin kaulahuivin kaulastani ja pyöräytin sen Kein kaulaan. Työnsin vielä punaisen tupakansytyttimen hänen ohuen takkinsa taskuun ja pyyhkäisin sitten muutaman hiuksen hänen silmiltään. Voi kun olisin uskaltanut... ...mitä? Minun ei pitänyt uskaltaa enää yhtään mitään muuta kuin ymmärtää se, että hän halusi vaimon ja lapsia ja hirviökoiran ja häät ja Emilian ja hevosensa ja polttaa tupakkansa ilman minua ja elää elämänsä ilman minua ja unohtaa minut niin ettei tunnistaisi lehdestä nimeäni kun olisin vihdoin mennyt naimisiin jonkun tytön kanssa jolla oli pitkä tukka ja joka kelpasi äidille. Hyi sinua Chai.
"Nähdään ai-Kei", sanoin hänelle lempeästi, ja minulla oli kylmä.
Poimin Kein paiskaaman valkoisen rikkinäisen sytyttimen maasta ja halusin nopeammin kotiin.
Olin lähdössä. Olin jo työntänyt nappikuulokkeet korviin, laittanut puhelimeni toistamaan musiikkia, työntänyt sitten käteni hanskoihin ja nostanut kaulukset pystyyn. Minulla oli lämmin. Kun havaitsin Kein kumaran hahmon hänen autonsa vieressä parkkipaikalla, vedin kuitenkin hanskat käsistäni ja sitten kuulokkeet korvistani, koska inhosin miten oma ääneni kaikui päässäni jos sanoisin ne korvissani hei hei hänelle. Kei yritti sytyttää tupakkaa, mutta ilmeisesti sytytin ei suostunut toimimaan. Hän yritti napsuttaa ja napsuttaa siihen liekkiä. Vähän ennen kuin pääsin hänen luokseen, hän heitti valkoisen sytyttimensä maahan niin että se kimposi pikkukivestä ja lensi kauas kohti tietä. Sytyttämätön tupakka osoitti kohti taivasta, kun hän taivutti turhautuneena niskaansa ja puristi savukettaan huulillaan.
Kun Kei huomasi minut, hän vain vilkaisi minua nenä rypistyneenä ja kulmat kurtistuneena, säähän nähden aivan liian ohuessa takissaan. Kaivoin taskujani. Löysin punaisen tupakansytyttimen ja ojensin sitä hänelle. Sen sijaan että hän olisi tarttunut siihen, hän kumartuikin vain minua kohti niin että hänen tupakkansa pää oli sytyttimen päällä. Painoin liekin päälle. Kei imi savukkeeseensa tulen ja suoristi selkänsä. Hengitti syvään savua, puhalsi sitä sieraimistaan. Ei nojautunut autoonsa.
Otin jo muutaman askeleen poispäin, mutta pysähdyin. Sää oli kylmä. Palasin takaisin Kein eteen, kiskoin kaulahuivin kaulastani ja pyöräytin sen Kein kaulaan. Työnsin vielä punaisen tupakansytyttimen hänen ohuen takkinsa taskuun ja pyyhkäisin sitten muutaman hiuksen hänen silmiltään. Voi kun olisin uskaltanut... ...mitä? Minun ei pitänyt uskaltaa enää yhtään mitään muuta kuin ymmärtää se, että hän halusi vaimon ja lapsia ja hirviökoiran ja häät ja Emilian ja hevosensa ja polttaa tupakkansa ilman minua ja elää elämänsä ilman minua ja unohtaa minut niin ettei tunnistaisi lehdestä nimeäni kun olisin vihdoin mennyt naimisiin jonkun tytön kanssa jolla oli pitkä tukka ja joka kelpasi äidille. Hyi sinua Chai.
"Nähdään ai-Kei", sanoin hänelle lempeästi, ja minulla oli kylmä.
Poimin Kein paiskaaman valkoisen rikkinäisen sytyttimen maasta ja halusin nopeammin kotiin.
 |
| Chai ja Kei |
Kommentit
Lähetä kommentti