Nitthan Chai Paithoonbuathong kootusti

"Heeei!" huikkasin ovesta ennen kuin astuin sisään. Olin tullut Ekun avaimilla. Nasu läähätti, kun otin siltä valjaat pois. Tiet olivat kuivia ja sulia. Tassuja ei tarvinnut puhdistaa. "Hei!" kuului keittiöstä kireästi, ja heti perään oikein rehevä särkymisen ääni ja mutistu kirosana. Otin koiraa niskasta kiinni sormenpäilläni, vaikka se ei ollut varsinaisesti menossa minnekään. Sillä tavalla talutin sen makuuhuoneeseen ja suljin oven. "Mitä kävi?" kysyin ennen kuin ehdin keittiöön asti. "Ei mitää", Ekku väitti edelleen pingottuneella äänellä. Kun pääsin keittiöön, minun Ekkuni seisoi hyvin rauhallisen, tai oikeastaan jähmettyneen näköisenä ilta-auringossa kauniisti kimmeltävien lasinsirujen keskellä. Missään ei näkynyt verta. Olin itsekin joskus pudottanut samanlaisen Ikean pitkän juomalasin, ja se räjähti aina niin kuin sirpalepommi. Palasin takaisin eteiseen pukemaan kengät jalkoihini. Sitten saatoin läpsytellä ne jalassani keittiöön ja kävell...

Tarina sijoittuu Hopiavuoren hevostallille . Sen kertojana toimii Eira Helmipuro . Eira Helmipuro, tarinan kertoja Olisin halunnut Uunolla maastoon mukaan. Mutta Inari oli mennyt ilmoittautumaan ensin. Sanoin isälle, että minulta ei edes kysytty, mutta isän mielestä se on vähän voi voi. Hän muistutteli vieläkin siitä ikivanhasta jutusta, kun Inari olisi halunnut mennä Uunolla lähiratsastuskoulun Riitan yksityistunnille, mutta minä menin vain maastoon sillä. Unohtaisi nyt sen jo. Siitä on sata vuotta aikaa. Se oli viimeviikolla!! Menin kuitenkin tallille mukaan. Vitsit kun meillä olisi edes kaksi hevosta, kun Inari ei osaa jakaa. Autoin kuitenkin harjaamaan Uunon, koska eihän se Uunon vika ole, ettei Inari ymmärrä mistään mitään. Uuno olisi kyllä mielummin mennyt minun kanssani. Inari on tiukkapipoinen ratsastajanakin. Maastossa kuuluu pitää hauskaa, eikä miettiä mitään vitsin askelpituuksia. Inari olisi voinut kyllä ratsastaa kentällä vain vaikka huomenna. Tai mennä sinne ma...

Tarina tapahtuu Hopiavuoren hevostallilla . Kertoja on Reita . ”Sit kohta tulee T-risteys, ja sit siitä pitää kääntyä vasemmalle” Buathong neuvoi vähän ennen kuin olimme Auneksen risteyksessä. ”Paa nyt se navigaattori edes pois”, ärähdin sille. Olin pyytänyt vaikka kuinka monta kertaa, eikä se ollut totellut. ”Mä asuin täällä. Kirjaimellisesti täällä. Mä osaan ajaa sinne.” ”…mä ajattelin vaan varmuuden vuoksi…” ”Älä ajattele. Tai ajattele edes hiljaa. Tai muuten mä en ota sua enää ikinä mukaan.” Oikealta tuli autoja. Meillä oli kolmio. Ja hevosenkuljetusvaunu. Vaihdoin radion Loopille. Tässä sitä seistäisiin. Vaunun kanssa ei niin vain kiihdytelty. Olin aina vihannut Auneksen risteystä. Talvella se on liukas eikä siitä meinaa päästä, eikä sitä tiukkaa kurvia juuri ennen risteystä ole kauhean kivaa Reita, tarinan kertoja ajaa kesälläkään. Lopulta tuli hevosenkuljetusvaununkokoinen rako ja pääsimme jatkamaan matkaa. Ärsytti aivan hirveästi köröttää koko matka kahdeksaakympp...

Keitaro Jo ennen kuin heräsin kunnolla, tiesin ettei Kei ollut oikeasti laittanut silmiäni kääntymään ympäri salaa heinävarastossa. Tiesin myös, ettei se parta, joka niskaani niin ihanasti pisteli, ollut hänen, ja ettei hän pitänyt käsivarttaan ympärilläni. Tämä ei ollut mikään jäinen heinäkasa, eikä tämä ollut myöskään Kein sänky. Kieltäydyin silti liikkumasta ja avaamasta silmiäni. Jos en liikahtaisikaan, saisin pitää hänet vielä hetken. Kuvittelin niin elävästi, että nukkuva hengitys niskassani ja hiuksiini painettu nenä olivat Kein, että minun oli koukistettava hyvin varovasti polveni ja kierrettävä vapaa käteni niiden ympärille. Liikaa en liikkunut, ettei minun olisi täytynyt lähteä. Markus tekisi murhan jo kun heräisi ja tajuaisi, ettei hänen kätensä ollutkaan jonkun tytön paidan alla. Murhan kohde olisin minä, jos hän tietäisi, mitä päässäni pyöri, ja että olin hereillä enkä siltikään lähtenyt. Minun piti olla siinä vain turvassa pelottavilta ufoilta, joista ol...

Ensin puetaan kenkä vasempaan jalkaan. Ihan ihan ihan aina. Ja ensin laitetaan vasen hanska. Ensin vasen jalka housunlahkeeseen, ja ensin vasen käsi hihaan. Aina, aina ja aina. Pidän siitä huolta. Ja ensin riisuttiin oikea kenkä. Ensin otettiin jalka pois oikeasta housunlahkeesta, käsi oikeasta hiasta. Joka ainoa kerta. Astuttiin vasemmalla jalalla sisään ja oikealla ulos. Poikkeuksetta. Siis teatterilla! Tietenkin vain teatterilla, enhän minä hullu ole! Markus oli ainoa, joka seisoi lavalla. Vaikka ei sitä olisi saanut sanoa ääneen. Se on näyttämö. Lava-autoissa on lavat. Teatterissa on näyttämö. Muut makasivat lavalla. Siis näyttämöllä. Myös minä. Se oli pölyinen, ja jos sitä hinkkasi sormenpäillään, siitä kuoriutui vuosikymmenten verran pinttynyttä likaa. En hinkannut sitä, koska en halunnut tulla kipeäksi. Sen sijaan makasin selälläni, oikea jalka koukussa, vasen nilkka oikean polven päällä ja tunsin miten lihakseni venyivät. Kun katsoin ylös, siellä oli koko avaruus. ...

"Mä meen ny!" "No mene mene." Ekun äänestä saattoi kuulla huvittuneisuuden, mutta silti tein joka kerta kauhean numeron, kun lähdin Nasun kanssa ulos. Kai minä jotenkin yritin luoda hänelle muistijälkeä siitä, että hän oli itse antanut luvan. Pelkäsin koko ajan vähemmän, että jotain sattuisi, mutta aina pelkäsin uusia asioita. Viimeaikoina minua oli alkanut hirvittää, että rikkoisin koiran jotenkin, tai että se pääsisi vahingossa irti. Katsoin tarkasti, ettei Nasun häntä vain jäänyt ovenrakoon, kun se astui laiskasti ulos loskan keskelle. Minä olisin pillastunut, jos joku olisi rikkonut Chompoon. Aluksi en ollut uskaltanut lähteä kauas. Olimme pysytelleet näköyhteyden päässä Ekun kotoa. Olimme saattaneet esimerkiksi käveleskellä pihatietä edestakaisin niin kuin vähäjärkiset. Nasu ei ollut ikinä keksinyt mitään outoa. Se lönkötteli aina remmi löysällä ja sitä sai odotella. Silti olin tähyillyt pihatielläkin huolestuneena ympärilleni. Mitä jos jostain tu...

En olisi millään uskaltanut päästää otettani Minin ohjista. Tiesin kuinka turvallinen se on, mutta silti puristin niitä mustia nahansuikaleita kouristuksenomaisesti. Kuului syvä huokaus. Nenän kautta. Katsoin ylös - hui kuinka korkea Mini onkaan - ja sain katsekontaktin pieneen Ruskaan, joka istui suu viivana jättiläishevosen huipulla. "Mä menisin nyt Šaai", Ruska sanoi minulle ihan rauhallisesti ja yritti ohjista vetämällä saada minut päästämään irti. "Ootsä nyt - ai nong-saw ootsä nyt varma?" "Šaai..." Mini Line XSiLeNtLy_ScEeAmInGX /dA Ruska pyöräytti silmiään ihan samalla tavalla kuin hänen äitinsä välillä. Hän käänsi katseensa pääni ylitse kauas. Se oli helppoa. Hän istui tosi korkealla. "Iskä! Käske Šaain päästää irti!" hän rääkäisi, ja minä käännyin katsomaan hänen isäänsä, joka nojasi kentän aitaan. "Minä en tosiaankaan teidän erotuomariksi rupea!" Reita huusi takaisin. "Päästä!" Ruska karjaisi minulle niin kovast...