Tarina sijoittuu Hopiavuoren hevostallille. Sen kertojana toimii Eira Helmipuro.
Olisin halunnut Uunolla maastoon mukaan. Mutta Inari oli mennyt ilmoittautumaan ensin. Sanoin isälle, että minulta ei edes kysytty, mutta isän mielestä se on vähän voi voi. Hän muistutteli vieläkin siitä ikivanhasta jutusta, kun Inari olisi halunnut mennä Uunolla lähiratsastuskoulun Riitan yksityistunnille, mutta minä menin vain maastoon sillä. Unohtaisi nyt sen jo. Siitä on sata vuotta aikaa. Se oli viimeviikolla!!
Menin kuitenkin tallille mukaan. Vitsit kun meillä olisi edes kaksi hevosta, kun Inari ei osaa jakaa. Autoin kuitenkin harjaamaan Uunon, koska eihän se Uunon vika ole, ettei Inari ymmärrä mistään mitään. Uuno olisi kyllä mielummin mennyt minun kanssani. Inari on tiukkapipoinen ratsastajanakin. Maastossa kuuluu pitää hauskaa, eikä miettiä mitään vitsin askelpituuksia. Inari olisi voinut kyllä ratsastaa kentällä vain vaikka huomenna. Tai mennä sinne maastoon sitten keskenään. Ikinä minä en pääse, ja aina Inari!
Kaikkein kauhein juttu oli se, että kun menin sitten ulos katsomaan, keitä muita oli tulossa, niin siellä oli joku poika. Eikä mikään kuka tahansa poika, vaan vitsit joku aasialainen poika, joka oli tosi ihana, vaikka ehkä vähän lyhyt, mutta ihan sama. Sillä oli shirenhevonen. Menin sanomaan hei, ja loitotessani Inarista kuulin vinkunaa siitä, miten minun olisi pitänyt puntata hänet Uunon selkään. Ihan niin kuin minä muka olisin joku hänen korkeutensa palvelija. Sanoin, että menisi ämpärin päältä, minulla oli tekemistä.
Se poika oli Chai, ja sillä oli lainahevonen, mutta ei varmasti kyllä tyttöystävää ollut, kun se hymyili minulle sillä tavalla. Mutta kun se esitteli itsensä, tajusin että sillä on liian vaikea sukunimi. En muista sitä enää, mutta se oli jotain viisi kilsaa pitkä. Minun teki mieli kysyä, onko se korealainen. Se olisi aika muodikas, jos se olisi korealainen. Kyllä minä voisin korealaisen kanssa olla, vaikka päät kääntyilisivätkin. Mutta kun kysyin, mistä se tuli, se sanoi tulevansa Hukkasuosta. Ja kun kysyin, mistä se alun perin tuli, se sanoi että Espoosta, ihan niin kuin se ei olisi ymmärtänyt, että kysyin, onko se korealainen. Yritin painaa sen nimen mieleeni, ja vaikka olen sukunimen jo unohtanut, löysin sen kyllä myöhemmin Instasta ja aloin seurata. Ja Facebookissa se hyväksyi kaveripyyntöni heti. Se nauraa ihan joka kuvassa.
No, kun tämä ehkä korealainen poika oli kerran tulossa maastoon myös, minua tietenkin harmitti kaksin verroin. Kävin vielä kysymässä Inarilta, että eikö hän nyt kuitenkin voinut jäädä kotiin, mutta kuulemma ei. Ja sitten hän paljasti jotain ihan kauheaa. Eetu oli ihan varta vasten pyytänyt Inaria maastoon, eikä minua. Inari, joka istui jo Uunon selässä, sanoi sen johtuvan vain ihan käytännön seikoista. Eetu kuulemma tarvitsi jonkun rauhallisen, vähän minua aikuisemman tyypin mukaan siltä varalta, että jotain sattuisi. Joo niin varmaan. Eetu pyysi Inaria tasan sen takia, että Inari on kivempi ja nätimpi kuin minä. En kyllä enää puhunut sen jälkeen Inarille, vaan menin tallin vintille taukotupaan puhelimelle. Miten elämä voi olla näin epäreilua? Kenelläkään ei ole näin kurjaa kuin minulla!
Kun porukka tuli takaisin, menin tietenkin vastaan. Olin pitänyt tallipihaa silmällä ikkunasta. En vieläkään puhunut Inarille mitään, mutta Chain luokse menin, ja kysyin miten reissu meni. Ehdin jutella vain vähän hevosista ja pyytää, että hän tulisi uudestaankin Hopiavuoren hevostallille, ja sitten Inari tuli siihen häiritsemään. Minun piti mennä hoitamaan Uunoa, koska Inarilla oli jano ja sen takia pää tosi kipeä. Ja vaikka harjasin kuinka nopeasti ja tehokkaasti, ja vaikka melkein juoksin viedessäni satulaa satulahuoneeseen, se poika oli jo ehtinyt lähteä kun olin valmis. Lähetin sille viestin Facebookin messengerissä ja menin takaisin Uunon luokse. Kuinka Inari voi aina pilata minun elämäni?
Sentään Uuno tuntui nauttineen maastoilusta. Se oli ihan rentona ja alahuuli pitkällään karsinassa. Laitoin sille riimun ja vein sen ulos, koska eihän kello ollut vielä mitään. Halatessani sitä ajattelin, että onhan minulla sentään Uuno, vaikka Inarin takia minulla ei ikinä olisi poikaystävää.
 |
| Eira Helmipuro, tarinan kertoja |
Menin kuitenkin tallille mukaan. Vitsit kun meillä olisi edes kaksi hevosta, kun Inari ei osaa jakaa. Autoin kuitenkin harjaamaan Uunon, koska eihän se Uunon vika ole, ettei Inari ymmärrä mistään mitään. Uuno olisi kyllä mielummin mennyt minun kanssani. Inari on tiukkapipoinen ratsastajanakin. Maastossa kuuluu pitää hauskaa, eikä miettiä mitään vitsin askelpituuksia. Inari olisi voinut kyllä ratsastaa kentällä vain vaikka huomenna. Tai mennä sinne maastoon sitten keskenään. Ikinä minä en pääse, ja aina Inari!
Kaikkein kauhein juttu oli se, että kun menin sitten ulos katsomaan, keitä muita oli tulossa, niin siellä oli joku poika. Eikä mikään kuka tahansa poika, vaan vitsit joku aasialainen poika, joka oli tosi ihana, vaikka ehkä vähän lyhyt, mutta ihan sama. Sillä oli shirenhevonen. Menin sanomaan hei, ja loitotessani Inarista kuulin vinkunaa siitä, miten minun olisi pitänyt puntata hänet Uunon selkään. Ihan niin kuin minä muka olisin joku hänen korkeutensa palvelija. Sanoin, että menisi ämpärin päältä, minulla oli tekemistä.
Se poika oli Chai, ja sillä oli lainahevonen, mutta ei varmasti kyllä tyttöystävää ollut, kun se hymyili minulle sillä tavalla. Mutta kun se esitteli itsensä, tajusin että sillä on liian vaikea sukunimi. En muista sitä enää, mutta se oli jotain viisi kilsaa pitkä. Minun teki mieli kysyä, onko se korealainen. Se olisi aika muodikas, jos se olisi korealainen. Kyllä minä voisin korealaisen kanssa olla, vaikka päät kääntyilisivätkin. Mutta kun kysyin, mistä se tuli, se sanoi tulevansa Hukkasuosta. Ja kun kysyin, mistä se alun perin tuli, se sanoi että Espoosta, ihan niin kuin se ei olisi ymmärtänyt, että kysyin, onko se korealainen. Yritin painaa sen nimen mieleeni, ja vaikka olen sukunimen jo unohtanut, löysin sen kyllä myöhemmin Instasta ja aloin seurata. Ja Facebookissa se hyväksyi kaveripyyntöni heti. Se nauraa ihan joka kuvassa.
No, kun tämä ehkä korealainen poika oli kerran tulossa maastoon myös, minua tietenkin harmitti kaksin verroin. Kävin vielä kysymässä Inarilta, että eikö hän nyt kuitenkin voinut jäädä kotiin, mutta kuulemma ei. Ja sitten hän paljasti jotain ihan kauheaa. Eetu oli ihan varta vasten pyytänyt Inaria maastoon, eikä minua. Inari, joka istui jo Uunon selässä, sanoi sen johtuvan vain ihan käytännön seikoista. Eetu kuulemma tarvitsi jonkun rauhallisen, vähän minua aikuisemman tyypin mukaan siltä varalta, että jotain sattuisi. Joo niin varmaan. Eetu pyysi Inaria tasan sen takia, että Inari on kivempi ja nätimpi kuin minä. En kyllä enää puhunut sen jälkeen Inarille, vaan menin tallin vintille taukotupaan puhelimelle. Miten elämä voi olla näin epäreilua? Kenelläkään ei ole näin kurjaa kuin minulla!
Kun porukka tuli takaisin, menin tietenkin vastaan. Olin pitänyt tallipihaa silmällä ikkunasta. En vieläkään puhunut Inarille mitään, mutta Chain luokse menin, ja kysyin miten reissu meni. Ehdin jutella vain vähän hevosista ja pyytää, että hän tulisi uudestaankin Hopiavuoren hevostallille, ja sitten Inari tuli siihen häiritsemään. Minun piti mennä hoitamaan Uunoa, koska Inarilla oli jano ja sen takia pää tosi kipeä. Ja vaikka harjasin kuinka nopeasti ja tehokkaasti, ja vaikka melkein juoksin viedessäni satulaa satulahuoneeseen, se poika oli jo ehtinyt lähteä kun olin valmis. Lähetin sille viestin Facebookin messengerissä ja menin takaisin Uunon luokse. Kuinka Inari voi aina pilata minun elämäni?
Sentään Uuno tuntui nauttineen maastoilusta. Se oli ihan rentona ja alahuuli pitkällään karsinassa. Laitoin sille riimun ja vein sen ulos, koska eihän kello ollut vielä mitään. Halatessani sitä ajattelin, että onhan minulla sentään Uuno, vaikka Inarin takia minulla ei ikinä olisi poikaystävää.
Kommentit
Lähetä kommentti