Nitthan Chai Paithoonbuathong kootusti

Aamuja kului. Aurinko nousi samanlaisena joka aamu. Ensimmäinen, mitä näin, olivat aina Ekun hiukset. Harvoin maltoin nousta heti, vaikka ihan vain rivitaloasuntomme takapihallakin oli vaikka mitä tutkittavaa. Ekku veti minua puoleensa paljon voimakkaammin kuin omituiset sisiliskomaiset olennot, joita vilahteli pihassa lämpiminä hetkinä. Ujutin usein käteni Ekun paidan alle. Hänen ihonsa oli lämmin, ja oikeastaan vielä nukkuen hän aina silitti käsivarttani paidan läpi. Joskus nukahdin uudestaan siihen, heräsin pian uudestaan, näin Ekun hiukset ensimmäisenä uudestaan. Kahvi maistui kuulemma erilaiselta. Ei totta tosiaan ollut mitään Juhla-Mokkaa. Googletin, mistä saisi kunnon kahvia, ja kuulemma jossainpäin lähistöllä olisi Suomi-seura. Suomalaisia. He pitivät Suomi-kauppaa, josta saisi ostaa Juhla-Mokkaa, Vaasan Ruispaloja ja Turkinpippuria. Ekku nauroi, että ei tänne olla tultu mitään Ruispaloja syömään. Olin ihan samaa mieltä, haroin hänen hiuksiaan niin että hän sulki silmänsä, ja l

"Sen nimi on Hero", Benjamin O' Hara oli päättänyt esittelynsä. Hän oli taputtanut ruskean ja valkoisen väristä, osin pilkullista hevosta kaulalle ja ojentanut pehmeäksi kulunutta oranssia riimunarua minua kohti. "Mä varmasti mokaan", olin kuiskannut silmiäni räpytellen ja tyhjää nieleskellen, mutta tarttunut kuitenkin naruun ja ojentanut epävarmasti käteni hevoselle nuuhkaistavaksi. "Et varmaankaan mokaa", isäntä oli sanonut hymyä sinisissä silmissään, ja vaikka hän oli minua varmasti vain päätä pidempi, olin tuntenut oloni jotenkin niin tosi pikkuiseksi ja lapselliseksi. Olin pohtinut, oliko vika huonossa englannin ääntämisessäni vai uskottavuudessani, kun olin yrittänyt kertoa, etten osaa mitään. En oikeasti mitään. Olin kuitenkin saanut sen Hero-nimisen hevosen seuraamaan itseäni jonkun irrallaan olevan aidanpätkän luo, jonka nimi oli harjauspuomi. Sen isäntä oli vahtinut, ettivät sen tarhakaverit päässeet minulta karkuun. Sen mustan nimi oli ollut

En yleensä mielestäni itke paljoa. En tiedä, mistä tämä kaikki koti-ikävä siis johtuu. Raskaasta matkastako? Se kyllä vei kauan ja oli monivaiheinen. Ei se ainakaan oikeasta ikävästä voi johtua. Minähän palaan jo pian taas kotiin, ihan muutaman päivän kuluttua vieläpä! Tottakai mietin, mitä Benjamin, tallin omistaja piirtänyt Benjamin Markus tekee, ja miten Mini voi, mutta pari viikkoa, niin näen heidät kaikki taas. Sitä paitsi on jännittävää olla Ekun kanssa lomalla. Matka lentokentälle oli vielä mukava. Veimme tyttöystäväni hevosen aikaisille kesälaitumille, ja sömme evääksi leipiä, joiden väilissä oli juustoa ja kurkkua. Ne olivat vähän vetisiä ja sulaneita, mutta eivät ollenkaan pahoja. Helsinki-Vantaalla oli vuorokauden ympäri avoinna oleva marketti, josta ostimme ruokaa. Ja suolapähkinöitä. En ole koskaan ennen syönyt suolapähkinöitä. Ekku kysyi, ovatko ne mielestäni pahoja, ja minä vinkaisin vastaukseksi, että eivät, ja halasin häntä tosi tiukasti ja pitkään, jotten joutuis

Chain viimeinen tarina Hukkasuolla. Minun ensirakkauteni nimi on Keitaro Akiyama. Hän on vieläkin minusta kauniimpi kuin kaikki ikuisesti laajenevan universumin tähdet ja auringot yhteensä. Hän tuoksuu hevoselta, tupakalta, jännitykseltä siltä yhdeltä tietyltä talvi-illalta, jona minä suutelin häntä sekunnin murto-osan verran. Hänellä on sirot sormet ja vaalea iho, kun vertaa minun käsiini. Lukemattomat kerrat olen katsellut, miten hänen sydämenlyöntinsä voi nähdä hänen kaulakorunsa ketjusta, joka lepäsi aina hänen kaulaansa vasten. Samalla olen miettinyt, haaveillut, uneksinut, miltä ne tuntuisivat huuliani vasten. Aina vain harvemmin olen miettinyt, millainen ääni hänestä kuuluisi, jos tekisin hänen kanssaan kaikkea sitä, mistä välillä näin unta. Ja samalla olen rukoillut ja toivonut, että pääsisin sellaisista ajatuksista, unista ja haaveista. Kun lähdin lomalle tyttöystäväni, elämäni uuden keskipisteen kanssa, olin iloinen ja jännittynyt. Meidän piti hakea Omppu siksi aikaa kesälait

Siitä oltiin puhuttu. Että jos mentäisiin jonnekin kesällä Ekun kanssa. En edes vitsaillut Bangkokista enää, vaikka äiti painosti minua sinne. Ajattelin, että ehkä joku vuokramökki olisi parasta, mitä uskaltaisin edes ajatella. Sekin keskellä viikkoa ja muutamaksi päiväksi vain. Minulla ei ollut liikaa rahaa, vaikka olin tehnyt kahvilavuoroja enemmän kuin koskaan Käenpesän loputtua teatterilta. Lopulta matkakohteeksi valikoitui Australia. Kyllä, Australia. Tarkan sijainninkin olin kuullut, mutta en enää sitä muistanut. Eräänä iltana äiti oli taivutellut minua Skypessä niin kauan, että oli lopulta voittanut tämän väsytystaistelun. Kuulemma nuoren ihmisen kuului käydä ulkomailla, jotta hänestä tulisi sivistynyt. Kuulemma uusiin kulttuureihin tutustuminen teki hyvää. Ja koska vastustin Bangkokia niin kovasti, ja koska olin vedonnut hevosiin ja kaikkeen mahdolliseen, äiti oli päättänyt pyöräyttää maapalloa ja laskea sormensa johonkin kohtaan. Ja sinne minun oli määrä menemän. Viimeisenä ol

Ekku, piirtänyt Ekku Saattoi haistaa, että kesä oli tulossa. Lunta oli vielä siellä täällä, eikä pihalla olisi tarjennut t-paidalla, mutta Ekun takapihalla tarkeni. Siihen paistoi juuri sopivasti aurinko, eikä siihen osunut tuuli. Pidin jalkojani koukussa edessäni puutarhatuolilla ja katselin Nasua, joka nosti jalkaa johonkin yksinäiseen heinänkorteen. Paljaita varpaitani paleli vähän, mutta muuten oli oikein hyvä olla. Mielessäni kävi, että koskahan olin viimeksi ollut kotona. Pitäisi varmaan käydä sielläkin. Mitähän kesällä? Oli ollut puhetta ukista ja mökistä. Äiti painosti minua Bangkokiin, koska kuulemma juuriinsa tutustuminen tekee ihmiselle hyvää. Kun olin sanonut, että minun juureni ovat kylläkin Espoon lähiössä, äiti oli huokaissut vastahakoisesti puhelimeen, että teki se vieraisiin kulttuureihinkin tutustuminen ihan hyvää. Olisin halunnut sanoa, että jos näin on, miksemme menisi johonkin normaaliin paikkaan, kuten Espanjaan tai Ranskaan. Tai Rovaniemelle: en ole ikinä oik