Aamuja kului. Aurinko nousi samanlaisena joka aamu. Ensimmäinen, mitä näin, olivat aina Ekun hiukset. Harvoin maltoin nousta heti, vaikka ihan vain rivitaloasuntomme takapihallakin oli vaikka mitä tutkittavaa. Ekku veti minua puoleensa paljon voimakkaammin kuin omituiset sisiliskomaiset olennot, joita vilahteli pihassa lämpiminä hetkinä. Ujutin usein käteni Ekun paidan alle. Hänen ihonsa oli lämmin, ja oikeastaan vielä nukkuen hän aina silitti käsivarttani paidan läpi. Joskus nukahdin uudestaan siihen, heräsin pian uudestaan, näin Ekun hiukset ensimmäisenä uudestaan.
Kahvi maistui kuulemma erilaiselta. Ei totta tosiaan ollut mitään Juhla-Mokkaa. Googletin, mistä saisi kunnon kahvia, ja kuulemma jossainpäin lähistöllä olisi Suomi-seura. Suomalaisia. He pitivät Suomi-kauppaa, josta saisi ostaa Juhla-Mokkaa, Vaasan Ruispaloja ja Turkinpippuria. Ekku nauroi, että ei tänne olla tultu mitään Ruispaloja syömään. Olin ihan samaa mieltä, haroin hänen hiuksiaan niin että hän sulki silmänsä, ja lupasin, että haetaan pelkkää kahvia sieltä. Ekku varoitti, että jos minä hänen kaulaansa jäljen puren, niin se on viimeinen tekoni. En ottanut uhkausta ihan vakavasti, mutta vedin hänet kuitenkin jalkeille sohvalta ja ojensin hänen käteensä tupakka-askin televisiotasolta. "Tuu, mennään kattoon olisko niitä kenguruita", ehdotin sitten, ja niin taas mentiin, Ekku hymyillen minulle niin kuin minäkin olisin jotenkin hyvä tai arvokas.
Galalla on neljä valkoista jalkaa, melkein keltaiset kaviot ja hauska tapa paiskoa etujalkojaan maahan. Se hymyilee minulle aina haasta, ja minä hymyilen takaisin. Ekulle se luimisti aluksi korvia, ja niin Ekkukin sille.
"Toi on sitte Chai vähemmän turvallinen hevonen", Ekku huomautti ensimmäisen kerran Galan nähdessään.
"Hei vauva", minä taisin sanoa siihen, sillä en hirveän hyvin kuunnellut. Se hevonen oli keltainen, haloo, ja tyttö. Ei sen värinen ja näköinen hevonen voinut olla mitenkään vähemmän turvallinen. Se oli söpö, niin kuin Mini, mutta eri tavalla. En tiennyt sen nimeä pitkiin aikoihin, joten sanoin sitä vain vauvaksi, kun se oli niin vauvaisen oloinen värinsä ja kevyen rakenteensa vuoksi.
Monta kertaa heräsin auringon noustessa ja näin ensimmäisenä Ekun hiukset. Joka aamu tuntui seikkailulta, ja silti makasin sängyllä aina hieman pidempään. Aloin miettiä, miten tyttöjen kanssa aloitetaan vakava keskustelu.
Ekku. Meidän pitää puhua.
Ekku, voitaisiinko puhua.
Ekku mä haluan muuttaa sun kanssa yhteen.
Ekku, mä haluan herätä tällä tavalla sun vierestä aina.
Ekku, ota tästä näitä huumeita, niin menet sekaisin ja sanot että joo, muutetaan yhteen Chai, mä voin olla sulle rouva Paithoonbuathong. Vaikka mielummin olisin kyllä Meesang...
Harjoittelin niitä keskusteluja yksin hiljaa mielessäni aamuisin suihkussa.
Ja aamuisten suihkujen jälkeen menimme aina tallille, ja tallilla vauva hymyili minulle haastaan, ja minä sille. Se pyöritteli jännästi ylähuulellaan toisen kämmeneni pohjaa, kun sitä rapsutteli niskasta toisella kädellä. En ollut ikinä nähnyt sellaista, vaikka olinkin nähnyt hevosen jo monta kertaa. Ajattelin, että ehkä sekin yrittää rapsuttaa minua, ja tunsin olevani ilkeä sille, kun nauroin. Mutta ei vauva suuttunut. Aivasti vain.
Eräänä aamuna hiukseni eivät olleet ehtineet kuivaa ennen kuin tulimme tallille. Olin harjoitellut niin kauan aloitusrepliikkejäni suihkussa. Hieroin silloinkin vauvan turpaa tervehdykseksi. Sillä kerralla myös itse isäntä oli mukana. Hän sanoi Ekulle jotain, ja Ekku nauroi.
"Mitä?" kysyin epävarmasti hymyillen.
"Arvaa mikä sen sun vauvas oikea nimi on", Ekku sanoi.
"No?"
"Tyhmä idiootti", Ekku tulkkasi, ja minun suuni jäi auki.
"Et sä ole yhtään tyhmä idiootti", mutisin sille hevoselle ja tunsin itseni itse asiassa loukkaantuneeksi. "Vaan hieno vauva."
"Mitä?" oli Benjaminin vuoro naurahtaa.
"Se sanoo ettei se oo tyhmä idiootti, vaan hieno vauva", Ekku kertoi ja katsoi minua silmät tuikkien niin kuin olisin ihana, hassu ja ehkä vähän tyhmä, eikä minua haitannut sen nähdessäni ollenkaan, että Benjamin nauroi.
Kahvi maistui kuulemma erilaiselta. Ei totta tosiaan ollut mitään Juhla-Mokkaa. Googletin, mistä saisi kunnon kahvia, ja kuulemma jossainpäin lähistöllä olisi Suomi-seura. Suomalaisia. He pitivät Suomi-kauppaa, josta saisi ostaa Juhla-Mokkaa, Vaasan Ruispaloja ja Turkinpippuria. Ekku nauroi, että ei tänne olla tultu mitään Ruispaloja syömään. Olin ihan samaa mieltä, haroin hänen hiuksiaan niin että hän sulki silmänsä, ja lupasin, että haetaan pelkkää kahvia sieltä. Ekku varoitti, että jos minä hänen kaulaansa jäljen puren, niin se on viimeinen tekoni. En ottanut uhkausta ihan vakavasti, mutta vedin hänet kuitenkin jalkeille sohvalta ja ojensin hänen käteensä tupakka-askin televisiotasolta. "Tuu, mennään kattoon olisko niitä kenguruita", ehdotin sitten, ja niin taas mentiin, Ekku hymyillen minulle niin kuin minäkin olisin jotenkin hyvä tai arvokas.
Galalla on neljä valkoista jalkaa, melkein keltaiset kaviot ja hauska tapa paiskoa etujalkojaan maahan. Se hymyilee minulle aina haasta, ja minä hymyilen takaisin. Ekulle se luimisti aluksi korvia, ja niin Ekkukin sille.
"Toi on sitte Chai vähemmän turvallinen hevonen", Ekku huomautti ensimmäisen kerran Galan nähdessään.
"Hei vauva", minä taisin sanoa siihen, sillä en hirveän hyvin kuunnellut. Se hevonen oli keltainen, haloo, ja tyttö. Ei sen värinen ja näköinen hevonen voinut olla mitenkään vähemmän turvallinen. Se oli söpö, niin kuin Mini, mutta eri tavalla. En tiennyt sen nimeä pitkiin aikoihin, joten sanoin sitä vain vauvaksi, kun se oli niin vauvaisen oloinen värinsä ja kevyen rakenteensa vuoksi.
Monta kertaa heräsin auringon noustessa ja näin ensimmäisenä Ekun hiukset. Joka aamu tuntui seikkailulta, ja silti makasin sängyllä aina hieman pidempään. Aloin miettiä, miten tyttöjen kanssa aloitetaan vakava keskustelu.
Ekku. Meidän pitää puhua.
Ekku, voitaisiinko puhua.
Ekku mä haluan muuttaa sun kanssa yhteen.
Ekku, mä haluan herätä tällä tavalla sun vierestä aina.
Ekku, ota tästä näitä huumeita, niin menet sekaisin ja sanot että joo, muutetaan yhteen Chai, mä voin olla sulle rouva Paithoonbuathong. Vaikka mielummin olisin kyllä Meesang...
Harjoittelin niitä keskusteluja yksin hiljaa mielessäni aamuisin suihkussa.
Ja aamuisten suihkujen jälkeen menimme aina tallille, ja tallilla vauva hymyili minulle haastaan, ja minä sille. Se pyöritteli jännästi ylähuulellaan toisen kämmeneni pohjaa, kun sitä rapsutteli niskasta toisella kädellä. En ollut ikinä nähnyt sellaista, vaikka olinkin nähnyt hevosen jo monta kertaa. Ajattelin, että ehkä sekin yrittää rapsuttaa minua, ja tunsin olevani ilkeä sille, kun nauroin. Mutta ei vauva suuttunut. Aivasti vain.
Eräänä aamuna hiukseni eivät olleet ehtineet kuivaa ennen kuin tulimme tallille. Olin harjoitellut niin kauan aloitusrepliikkejäni suihkussa. Hieroin silloinkin vauvan turpaa tervehdykseksi. Sillä kerralla myös itse isäntä oli mukana. Hän sanoi Ekulle jotain, ja Ekku nauroi.
"Mitä?" kysyin epävarmasti hymyillen.
"Arvaa mikä sen sun vauvas oikea nimi on", Ekku sanoi.
"No?"
"Tyhmä idiootti", Ekku tulkkasi, ja minun suuni jäi auki.
"Et sä ole yhtään tyhmä idiootti", mutisin sille hevoselle ja tunsin itseni itse asiassa loukkaantuneeksi. "Vaan hieno vauva."
"Mitä?" oli Benjaminin vuoro naurahtaa.
"Se sanoo ettei se oo tyhmä idiootti, vaan hieno vauva", Ekku kertoi ja katsoi minua silmät tuikkien niin kuin olisin ihana, hassu ja ehkä vähän tyhmä, eikä minua haitannut sen nähdessäni ollenkaan, että Benjamin nauroi.
Kommentit
Lähetä kommentti