Nitthan Chai Paithoonbuathong kootusti

Se tuntuu siltä kuin leikkisi kotia Australiassa ja ottaisi kiinni sisiliskonnäköisiä olentoja kuivalta takapihalta näyttääkseen niitä toiselle. Siltä, että opettelee keittämään kahvia, vaikka eläessään ei ole sitä juonut, jotta voisi herättää toisen sanomalla, että kahvi on valmista. Se tuntuu sydämessä tavallaan vähän samalla tavalla kutittavalta, kuin voin syöminen tuntuu kielen reunoilla, kun Ekku silittää minun hiuksiani. Joskus se tuntuu siltä, ettei kestä enää: esimerkiksi silloin, kun minun Ekullani on hiukset korkealla nutturalla ja hän hymyilee minulle sitä tiettyä huultaan pureskellen hymyileväänsä hymyä. Ja jos rakastaa kahta tyttöä, joista toinen jäi Espooseen, se tuntuu itkettävältä ja kuluttavalta aina välillä. "Äiti soitti Skypellä", ilmoitin yhtenä iltana tultuani makuuhuoneesta Skypen ääreltä. "No miten äiti?" Ekku kysyi sohvalta. Rojahdin hänen vierelleen, painoin kasvot hänen kaulaansa vasten ja nurisin. "Chai?" Ekku kysyi ja laski...

Aamuja kului. Aurinko nousi samanlaisena joka aamu. Ensimmäinen, mitä näin, olivat aina Ekun hiukset. Harvoin maltoin nousta heti, vaikka ihan vain rivitaloasuntomme takapihallakin oli vaikka mitä tutkittavaa. Ekku veti minua puoleensa paljon voimakkaammin kuin omituiset sisiliskomaiset olennot, joita vilahteli pihassa lämpiminä hetkinä. Ujutin usein käteni Ekun paidan alle. Hänen ihonsa oli lämmin, ja oikeastaan vielä nukkuen hän aina silitti käsivarttani paidan läpi. Joskus nukahdin uudestaan siihen, heräsin pian uudestaan, näin Ekun hiukset ensimmäisenä uudestaan. Kahvi maistui kuulemma erilaiselta. Ei totta tosiaan ollut mitään Juhla-Mokkaa. Googletin, mistä saisi kunnon kahvia, ja kuulemma jossainpäin lähistöllä olisi Suomi-seura. Suomalaisia. He pitivät Suomi-kauppaa, josta saisi ostaa Juhla-Mokkaa, Vaasan Ruispaloja ja Turkinpippuria. Ekku nauroi, että ei tänne olla tultu mitään Ruispaloja syömään. Olin ihan samaa mieltä, haroin hänen hiuksiaan niin että hän sulki silmänsä, ja l...

"Sen nimi on Hero", Benjamin O' Hara oli päättänyt esittelynsä. Hän oli taputtanut ruskean ja valkoisen väristä, osin pilkullista hevosta kaulalle ja ojentanut pehmeäksi kulunutta oranssia riimunarua minua kohti. "Mä varmasti mokaan", olin kuiskannut silmiäni räpytellen ja tyhjää nieleskellen, mutta tarttunut kuitenkin naruun ja ojentanut epävarmasti käteni hevoselle nuuhkaistavaksi. "Et varmaankaan mokaa", isäntä oli sanonut hymyä sinisissä silmissään, ja vaikka hän oli minua varmasti vain päätä pidempi, olin tuntenut oloni jotenkin niin tosi pikkuiseksi ja lapselliseksi. Olin pohtinut, oliko vika huonossa englannin ääntämisessäni vai uskottavuudessani, kun olin yrittänyt kertoa, etten osaa mitään. En oikeasti mitään. Olin kuitenkin saanut sen Hero-nimisen hevosen seuraamaan itseäni jonkun irrallaan olevan aidanpätkän luo, jonka nimi oli harjauspuomi. Sen isäntä oli vahtinut, ettivät sen tarhakaverit päässeet minulta karkuun. Sen mustan nimi oli ollut...

En yleensä mielestäni itke paljoa. En tiedä, mistä tämä kaikki koti-ikävä siis johtuu. Raskaasta matkastako? Se kyllä vei kauan ja oli monivaiheinen. Ei se ainakaan oikeasta ikävästä voi johtua. Minähän palaan jo pian taas kotiin, ihan muutaman päivän kuluttua vieläpä! Tottakai mietin, mitä Benjamin, tallin omistaja piirtänyt Benjamin Markus tekee, ja miten Mini voi, mutta pari viikkoa, niin näen heidät kaikki taas. Sitä paitsi on jännittävää olla Ekun kanssa lomalla. Matka lentokentälle oli vielä mukava. Veimme tyttöystäväni hevosen aikaisille kesälaitumille, ja sömme evääksi leipiä, joiden väilissä oli juustoa ja kurkkua. Ne olivat vähän vetisiä ja sulaneita, mutta eivät ollenkaan pahoja. Helsinki-Vantaalla oli vuorokauden ympäri avoinna oleva marketti, josta ostimme ruokaa. Ja suolapähkinöitä. En ole koskaan ennen syönyt suolapähkinöitä. Ekku kysyi, ovatko ne mielestäni pahoja, ja minä vinkaisin vastaukseksi, että eivät, ja halasin häntä tosi tiukasti ja pitkään, jotten joutuis...

Chain viimeinen tarina Hukkasuolla. Minun ensirakkauteni nimi on Keitaro Akiyama. Hän on vieläkin minusta kauniimpi kuin kaikki ikuisesti laajenevan universumin tähdet ja auringot yhteensä. Hän tuoksuu hevoselta, tupakalta, jännitykseltä siltä yhdeltä tietyltä talvi-illalta, jona minä suutelin häntä sekunnin murto-osan verran. Hänellä on sirot sormet ja vaalea iho, kun vertaa minun käsiini. Lukemattomat kerrat olen katsellut, miten hänen sydämenlyöntinsä voi nähdä hänen kaulakorunsa ketjusta, joka lepäsi aina hänen kaulaansa vasten. Samalla olen miettinyt, haaveillut, uneksinut, miltä ne tuntuisivat huuliani vasten. Aina vain harvemmin olen miettinyt, millainen ääni hänestä kuuluisi, jos tekisin hänen kanssaan kaikkea sitä, mistä välillä näin unta. Ja samalla olen rukoillut ja toivonut, että pääsisin sellaisista ajatuksista, unista ja haaveista. Kun lähdin lomalle tyttöystäväni, elämäni uuden keskipisteen kanssa, olin iloinen ja jännittynyt. Meidän piti hakea Omppu siksi aikaa kesälait...