"Sun täytyy lopettaa toi nyt Chai", Max valitti rasittuneella äänellä keskellä maneesia.
"Ai - mä luulin et sä ehdit vahtii mua melkein tunnin", vastasin hölmistyneenä Kenin selästä. Olimme olleet maneesilla vasta vartin.
"Ei ratsastusta, vaan toi valitus. Usko jo, se ei ollu iso asia. Ketään ei kiinnosta se."
"Mut Ekku voi ajatella et-"
"Chai. Ekku oli siinä. Se näki. Se nauroi! Onks täällä joku ovi auki vai miks täälä on näin kylmä aina vaan..."
"Mut mitä jos kaikki luulee et-"
"Ei kukaan varmasti kyllä luule. Älä aina murehdi. Ooksä kuullu sellasesta ku pohkeenväistö?"
Hetken kuluttua Kenin jalat askelsivat ristiin allani ja me ikään kuin liu'uimme vinosti oikealle. Max kyseli, tunnenko ne ristiaskeleet, enkä minä mitään tuntenut. Ahdistusta minä kyllä tunsin ja kaikesta kerrallaan! En voinut olla miettimättä Keitä, ja nyt en voinut olla ajattelematta Emiliaakaan. Sitten oli vielä tämä Maxin juttu, josta kaikki ihan varmasti puhuivat, sanoi Max mitä tahansa...
"Mitä jos ne alkaa juoruilla?" mumisin taas hetken kuluttua.
Max läpsäisi kätensä otsalleen ja huokaisi dramaattisesti. Vaikka hänellä oli oman takkinsa päällä minun takkini ja sen päällä vielä Reitan takki, näin miten turhautuneeseen lysyyn hän painui sen kaiken vanun ja untuvan alla.
"Chai. Kaikki näki mitä tapahtui. Miten ne siis vois juoruilla? Anna nyt olla vaan."
"Ei kuule Reitakaan nähny, eikä edes Amanda ollu-"
"Mutta Ekku, Crimis, Kirstu ja Stina oli kaikki siinä. Ja niinkun sä näit, niitä ei ihan hirveästi edes kiinnostanu. Unohda se nyt jo. Kokeileksä sitä ravia vielä?"
Kenin ravi oli niin pehmeää, että ajattelin, etten oppisi siinä mitään. Eikös se niin mene, että kaikki oleellinen ravista on opittu siinä vaiheessa, kun ei meinaa enää pudota koko aikaa? Ravailin kuitenkin kiltisti. Max komensi meitä välillä vaihtamaan suuntaa. Kun yritin kääntää Kenin tulosuuntaansa, se kuitenkin luuli että kehotin sitä hidastamaan ja kävelemään Maxin luo. Väärinkäsitys korjaantui, kun isäntä työnsi hevosensa pään turvasta lempeästi kaviouraa kohti. Silloin ajattelin taas, etten minä ikinä oppisi mitään.
Max ei sanonut mitään, kun oli aika lopettaa ratsastaminen. Sen vain tiesi hänen olemuksessaan. Kun Maxin laittaa viileään maneesiin, vaikka sitten kolme takkia yllään, hänen hartioistaan voi lukea aikaa kuin kellosta. Aluksi hän seisoo ihan normaalissa rennossa ryhdissä ja alkaa sitten laahustaa ja muuttua yhä kumarammaksi. Kun hän väsyy tarpeeksi, hänelle tulee kylmä, ja silloin hänen hartiansa alkavat kohota kohti hänen korviaan. Kun Reitan takin hupun karvareunus hipoi hänen poskipäitään, minun piti laskeutua hevosen selästä. Jos hupunreunan päästi yhtään korkeammalle, Max valittasi taas viikon WhatsAppissa että olin aiheuttanut hänelle flunssan, joka pahenisi kuolettavaksi influenssaksi ja sitten Keniä hoidettaisiin ihan väärin kun hän ei ollut vahtimassa. Maxista tuli välillä mieleen monestakin syystä Madagascarin Melman...
"Mun mielestä meidän pitäis silti sanoa jotain siitä", aloitin taas samasta aiheesta löyhdyttäessäni Kenin satulavyötä. "Muuten ne luulee että-"
"...ei ne Chai luule mitään kun ne näki kaiken..."
"Kun tässä on nyt muutenkin ollu kaikenlaista-"
"...ketää ei kuule kiinnosta täällä semmonen, eikä kukaan vieläkään luule mitää..."
"Jos me ollaan vaan hiljaa siitä, niin-"
"Mä en oikeastaan jaks-- kuule Chai. Jos sä haluat pitää siitä jonkun lehdistötilaisuuden niin joo, pidä mun puolesta, mutta ei kai mun tarvi osallistua siihen?"
"Miten sä voit suhtautua siihen tolleen?"
"Kaikki muutkin suhtautuu siihen silleen. Ketään. Ei. Kiinnosta."
"Mutku-"
"Tuu nyt, mun pitää päästä niistään."
&&&&&
Actual footage of what happened earlier:
"Ai - mä luulin et sä ehdit vahtii mua melkein tunnin", vastasin hölmistyneenä Kenin selästä. Olimme olleet maneesilla vasta vartin.
"Ei ratsastusta, vaan toi valitus. Usko jo, se ei ollu iso asia. Ketään ei kiinnosta se."
"Mut Ekku voi ajatella et-"
"Chai. Ekku oli siinä. Se näki. Se nauroi! Onks täällä joku ovi auki vai miks täälä on näin kylmä aina vaan..."
"Mut mitä jos kaikki luulee et-"
"Ei kukaan varmasti kyllä luule. Älä aina murehdi. Ooksä kuullu sellasesta ku pohkeenväistö?"
Hetken kuluttua Kenin jalat askelsivat ristiin allani ja me ikään kuin liu'uimme vinosti oikealle. Max kyseli, tunnenko ne ristiaskeleet, enkä minä mitään tuntenut. Ahdistusta minä kyllä tunsin ja kaikesta kerrallaan! En voinut olla miettimättä Keitä, ja nyt en voinut olla ajattelematta Emiliaakaan. Sitten oli vielä tämä Maxin juttu, josta kaikki ihan varmasti puhuivat, sanoi Max mitä tahansa...
"Mitä jos ne alkaa juoruilla?" mumisin taas hetken kuluttua.
Max läpsäisi kätensä otsalleen ja huokaisi dramaattisesti. Vaikka hänellä oli oman takkinsa päällä minun takkini ja sen päällä vielä Reitan takki, näin miten turhautuneeseen lysyyn hän painui sen kaiken vanun ja untuvan alla.
"Chai. Kaikki näki mitä tapahtui. Miten ne siis vois juoruilla? Anna nyt olla vaan."
"Ei kuule Reitakaan nähny, eikä edes Amanda ollu-"
"Mutta Ekku, Crimis, Kirstu ja Stina oli kaikki siinä. Ja niinkun sä näit, niitä ei ihan hirveästi edes kiinnostanu. Unohda se nyt jo. Kokeileksä sitä ravia vielä?"
Kenin ravi oli niin pehmeää, että ajattelin, etten oppisi siinä mitään. Eikös se niin mene, että kaikki oleellinen ravista on opittu siinä vaiheessa, kun ei meinaa enää pudota koko aikaa? Ravailin kuitenkin kiltisti. Max komensi meitä välillä vaihtamaan suuntaa. Kun yritin kääntää Kenin tulosuuntaansa, se kuitenkin luuli että kehotin sitä hidastamaan ja kävelemään Maxin luo. Väärinkäsitys korjaantui, kun isäntä työnsi hevosensa pään turvasta lempeästi kaviouraa kohti. Silloin ajattelin taas, etten minä ikinä oppisi mitään.
Max ei sanonut mitään, kun oli aika lopettaa ratsastaminen. Sen vain tiesi hänen olemuksessaan. Kun Maxin laittaa viileään maneesiin, vaikka sitten kolme takkia yllään, hänen hartioistaan voi lukea aikaa kuin kellosta. Aluksi hän seisoo ihan normaalissa rennossa ryhdissä ja alkaa sitten laahustaa ja muuttua yhä kumarammaksi. Kun hän väsyy tarpeeksi, hänelle tulee kylmä, ja silloin hänen hartiansa alkavat kohota kohti hänen korviaan. Kun Reitan takin hupun karvareunus hipoi hänen poskipäitään, minun piti laskeutua hevosen selästä. Jos hupunreunan päästi yhtään korkeammalle, Max valittasi taas viikon WhatsAppissa että olin aiheuttanut hänelle flunssan, joka pahenisi kuolettavaksi influenssaksi ja sitten Keniä hoidettaisiin ihan väärin kun hän ei ollut vahtimassa. Maxista tuli välillä mieleen monestakin syystä Madagascarin Melman...
"Mun mielestä meidän pitäis silti sanoa jotain siitä", aloitin taas samasta aiheesta löyhdyttäessäni Kenin satulavyötä. "Muuten ne luulee että-"
"...ei ne Chai luule mitään kun ne näki kaiken..."
"Kun tässä on nyt muutenkin ollu kaikenlaista-"
"...ketää ei kuule kiinnosta täällä semmonen, eikä kukaan vieläkään luule mitää..."
"Jos me ollaan vaan hiljaa siitä, niin-"
"Mä en oikeastaan jaks-- kuule Chai. Jos sä haluat pitää siitä jonkun lehdistötilaisuuden niin joo, pidä mun puolesta, mutta ei kai mun tarvi osallistua siihen?"
"Miten sä voit suhtautua siihen tolleen?"
"Kaikki muutkin suhtautuu siihen silleen. Ketään. Ei. Kiinnosta."
"Mutku-"
"Tuu nyt, mun pitää päästä niistään."
&&&&&
Actual footage of what happened earlier:
Kommentit
Lähetä kommentti