Ekku - ja hevoset, joihin piru pääsee sisään mutta ei koskaan ulos

Ensikohtaaminen Ekun kanssa tapahtui roolipelissä. Siinä olivat mukana Chai, Ekku ja Kirstu. Tämä tarina tapahtui sen jälkeen.

Sunnuntai oli kirkkopäivä. En mennyt kirkkoon orjallisesti joka sunnuntai. Jos nukuin pommiin, elämäni ei mennyt sekaisin. Joskus ei edes huvittanut mennä, ja silloin jäin kotiin. Yleensä kuitenkin menin, niin kuin tänä sunnuntaina. Sen jälkeen vaihdoin vaatteet ja siirryin harrastusteni pariin: sillä kertaa tallille enkä hallille, koska Markus ei ollut vieläkään suorittanut ylösnousemusta sängystään. Minulla sen sijaan oli hyvä ja virkeä olo, niin kuin aina sunnuntai-iltaisin.

Ekku, piirtänyt Ekku

Suurin piirtein kaikki olivat tallilla kun tulin. Sinne oli saapunut taas vaikka keitä uusia. Olin kuullut juttuja jostain amerikkalaispojasta, jolla oli yllättäen brittiläinen sukunimi, mutta en ollut vielä tavannut häntä ja päässyt esittämään kysymyksiä aiheesta. Ja tämä hahmo, jonka ympärille kaikki olivat kiinnostuneena kerääntyneet, oli Ekku. Minäkin liityin uteliaana hänen yleisönsä joukkoon nähdäkseni mistä on kyse, vaikka arvelin että siellä taas ihailtiin oikein joukolla sitä mustaa hevosta

Taas ajattelin, että se Ekku oli varmaan söpöin tyttö, jonka olen tavannut - tietenkin siis jos minun pikkusiskoani ei oteta lukuun. Se johtui hänen hymystään ja siitä miten hän katsoi minua vaikeuksitta silmiin. Hän oli minun pituiseni, ja arvioni mukaan ehkä minun ikäiseni tai vähän nuorempi. Hän vaikutti reippaalta, iloiselta ja rehelliseltä. Hänellä oli pitkä tukka ja sellaiset käytöstavat, että hänet olisi voinut esitellä helposti vaikka äidille.

Aloin saman tien sitä ajatellessani etsiä katseellani Keitä, jonka läsnäolosta olin jotenkin aina tietoinen, ja joka oli kuin olikin ihmisjoukon reunamilla. Hän ei katsonut minua, mikä oli varmasti ihan hyvä, koska en kestänyt niitä silmiä. Kei perääntyi aika nopeasti muiden joukosta varmaan takaisin töihinsä. Toivoin että olisin voinut mennä mukaan ja seurasin häntä katseellani kunnes hän hävisi näkyvistäni  rehuhuoneeseen, vilkaisemattakaan minua. Sydämeen sattui, mutta kun tajusin sen näkyvän varmasti naamastanikin, suuntasin huomioni nopeasti takaisin tähän todellisuuteen. Näin Maxin kohottavan minulle hillitysti kulmiaan Crimiksen selän takaa. Pudistin hänelle ihan aavistuksen päätäni ja kohotin suupieliäni merkitsemään melkein näkymätöntä hymyä. Hän kallisti karvan verran päätään, ja vaikka hän kääntyi sen jälkeen kohti Ekkua, tiesin siitä että hän ei uskonut äskeistä sanatonta vakuutteluani siitä, että olin ihan kunnossa. En ollut ollut viikkokausiin varma, uskoinko sitä itsekään.

Melkein kaikki halusivat tietenkin taputella tallin uusinta hevosasukasta, koska se tuntui olevan kaikkien mielestä komea. Sen nimi oli Omppu. Se oli liian suloinen nimi, kun hevonen oli minusta vielä enemmän pelottava kuin kaunis. Moni muu tallilainen tarjosi sille kättään haisteltavaksi, mutta minä en halunnut. Vaikka Ekku vakuutti sen olevan kiltti, se oli niin musta, että se näytti kaikkea muuta kuin kiltiltä. Onneksi se oli edes kokonaan musta, eikä niin kuin Nilla ja Ricky, joiden lähellekään en halunnut. Äiti sanoo, että jos mustalla hevosella on valkoisia merkkejä takajaloissaan, mutta ei yhtään valkoista päässään, piru pääsee hevoseen sisään mutta ei koskaan enää ulos. Vilkaisin rehuhuoneen ovea, josta Kei oli kadonnut sisään. Minullekin varmaan oli käynyt niin kuin Rickylle ja Nillalle, koska minulla oli valkoiset lenkkarit ja melkein mustat hiukset. Jätin mustan hevosen, ja sen omistajan jolla oli pitkät hiukset ja niin hyvät käytöstavat, että hänet olisi voinut esitellä vaikka äidille, ja lähdin rehuhuoneeseen ilmeisesti tappaakseni itseni mahdollisimman hitaasti ja tuskallisesti muka juttelemalla Keille, jonka röllimäinen ja mykkä käytös sai välillä minutkin loukkaantumaan ilman että hän edes sanoi mitään. Miksi ja koska minusta olikaan tullut tällainen?