Siirry pääsisältöön

Ekku - ja hevoset, joihin piru pääsee sisään mutta ei koskaan ulos

Ensikohtaaminen Ekun kanssa tapahtui roolipelissä. Siinä olivat mukana Chai, Ekku ja Kirstu. Tämä tarina tapahtui sen jälkeen.

Sunnuntai oli kirkkopäivä. En mennyt kirkkoon orjallisesti joka sunnuntai. Jos nukuin pommiin, elämäni ei mennyt sekaisin. Joskus ei edes huvittanut mennä, ja silloin jäin kotiin. Yleensä kuitenkin menin, niin kuin tänä sunnuntaina. Sen jälkeen vaihdoin vaatteet ja siirryin harrastusteni pariin: sillä kertaa tallille enkä hallille, koska Markus ei ollut vieläkään suorittanut ylösnousemusta sängystään. Minulla sen sijaan oli hyvä ja virkeä olo, niin kuin aina sunnuntai-iltaisin.
Ekku, piirtänyt Ekku

Suurin piirtein kaikki olivat tallilla kun tulin. Sinne oli saapunut taas vaikka keitä uusia. Olin kuullut juttuja jostain amerikkalaispojasta, jolla oli yllättäen brittiläinen sukunimi, mutta en ollut vielä tavannut häntä ja päässyt esittämään kysymyksiä aiheesta. Ja tämä hahmo, jonka ympärille kaikki olivat kiinnostuneena kerääntyneet, oli Ekku. Minäkin liityin uteliaana hänen yleisönsä joukkoon nähdäkseni mistä on kyse, vaikka arvelin että siellä taas ihailtiin oikein joukolla sitä mustaa hevosta

Taas ajattelin, että se Ekku oli varmaan söpöin tyttö, jonka olen tavannut - tietenkin siis jos minun pikkusiskoani ei oteta lukuun. Se johtui hänen hymystään ja siitä miten hän katsoi minua vaikeuksitta silmiin. Hän oli minun pituiseni, ja arvioni mukaan ehkä minun ikäiseni tai vähän nuorempi. Hän vaikutti reippaalta, iloiselta ja rehelliseltä. Hänellä oli pitkä tukka ja sellaiset käytöstavat, että hänet olisi voinut esitellä helposti vaikka äidille.

Aloin saman tien sitä ajatellessani etsiä katseellani Keitä, jonka läsnäolosta olin jotenkin aina tietoinen, ja joka oli kuin olikin ihmisjoukon reunamilla. Hän ei katsonut minua, mikä oli varmasti ihan hyvä, koska en kestänyt niitä silmiä. Kei perääntyi aika nopeasti muiden joukosta varmaan takaisin töihinsä. Toivoin että olisin voinut mennä mukaan ja seurasin häntä katseellani kunnes hän hävisi näkyvistäni  rehuhuoneeseen, vilkaisemattakaan minua. Sydämeen sattui, mutta kun tajusin sen näkyvän varmasti naamastanikin, suuntasin huomioni nopeasti takaisin tähän todellisuuteen. Näin Maxin kohottavan minulle hillitysti kulmiaan Crimiksen selän takaa. Pudistin hänelle ihan aavistuksen päätäni ja kohotin suupieliäni merkitsemään melkein näkymätöntä hymyä. Hän kallisti karvan verran päätään, ja vaikka hän kääntyi sen jälkeen kohti Ekkua, tiesin siitä että hän ei uskonut äskeistä sanatonta vakuutteluani siitä, että olin ihan kunnossa. En ollut ollut viikkokausiin varma, uskoinko sitä itsekään.

Melkein kaikki halusivat tietenkin taputella tallin uusinta hevosasukasta, koska se tuntui olevan kaikkien mielestä komea. Sen nimi oli Omppu. Se oli liian suloinen nimi, kun hevonen oli minusta vielä enemmän pelottava kuin kaunis. Moni muu tallilainen tarjosi sille kättään haisteltavaksi, mutta minä en halunnut. Vaikka Ekku vakuutti sen olevan kiltti, se oli niin musta, että se näytti kaikkea muuta kuin kiltiltä. Onneksi se oli edes kokonaan musta, eikä niin kuin Nilla ja Ricky, joiden lähellekään en halunnut. Äiti sanoo, että jos mustalla hevosella on valkoisia merkkejä takajaloissaan, mutta ei yhtään valkoista päässään, piru pääsee hevoseen sisään mutta ei koskaan enää ulos. Vilkaisin rehuhuoneen ovea, josta Kei oli kadonnut sisään. Minullekin varmaan oli käynyt niin kuin Rickylle ja Nillalle, koska minulla oli valkoiset lenkkarit ja melkein mustat hiukset. Jätin mustan hevosen, ja sen omistajan jolla oli pitkät hiukset ja niin hyvät käytöstavat, että hänet olisi voinut esitellä vaikka äidille, ja lähdin rehuhuoneeseen ilmeisesti tappaakseni itseni mahdollisimman hitaasti ja tuskallisesti muka juttelemalla Keille, jonka röllimäinen ja mykkä käytös sai välillä minutkin loukkaantumaan ilman että hän edes sanoi mitään. Miksi ja koska minusta olikaan tullut tällainen?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kein ja Ekun avainniput

Kerro Maya, minkä takia minä suhtaudun niin eri tavalla Keihin kuin Maxiin? Mokasin molempien kanssa, mutta miksi se ei tuntunut Maxin kanssa läheskään yhtä kuolettavalta? Kyse ei voi olla vain siitä, että Keillä oli Emilia. Silloin ei ollut, kun minä pidin häntä kädestä taukotuvassa. Pidin vain kädestä. Ei se voi olla kiellettyä? Silti siinä oli jotain väärää. Ja sitten kun nukuin ainakin kaksi tuntia melkein Maxin päällä, siinä ei ollut muuta pelottavaa kuin se, että mitähän muut nyt mahtavat ajatella. Olihan sekin niin outoa, etten tietenkään noin vain menisi tekemään sitä uudestaan, mutta ei sen ajatteleminen tunnu siltä että minun pitäisi kuolla. Maya Whiteligtning/dA Ekku haluaa, että pyydän anteeksi. Olen pyytänytkin, ja monta kertaa, eikä tämä silti ole mennyt pois. En ole enää varma siitäkään, mitä kaikkea tästä ajattelen. Mitä minun pitää vielä pyytää anteeksi. Järjestellään ihmissuhteisiin liittyviä ajatuksiani ennen sitä anteeksipyyntöä, Maya, sillä aikaa kun sinä pidä...

Seitsenosainen metritarina, joka kertoo muka ratsastuksesta, mutta oikeasti Reitasta ja rakkaudesta

Reita Svart Maanantai: perusteiden on oltava kunnossa, jotta voi edetä Muutoksen nimi oli Ekku. Hänen takiaan minulla oli niin määrätietoinen olo jo tallia kohti kävellessäni. Olin kerta kaikkiaan päättänyt oppia ratsastamaan. Löytäisin varmasti jonkun sopivan opettajan taukotuvasta ja sopivan hevosen tallista. Ihan pian meillä olisi oikeasti yksi yhteinen harrastus, kun olin niin huono katsomaan elokuviakin. Minä en osaa mitään. Oli korkea aika opetella edes jotain. Enää en kyllä välttelisi ratsastamista. Jo taukotuvan ovenraosta näin, että naulakossa oli talvitakki, jonka hupun reunuksissa oli tekoturkista. Eikö Kirstu kuulostanut muutenkin parhaalta vaihtoehdolta vahdiksi, jos kyse oli minusta ja hevosista? Ainakaan hänen kärsivällisyytensä ei loppuisi ikinä. "Hei - voisiksä opettaa mua ratsastaan esim nyt?" kysyin häneltä jo ennen kuin sain oven kokonaan auki. Ja kun se aukesi, toivoin todella, etten olisi kysynyt. Ensinnäkin, sen karvareunuksisen takin vieressä roikk...

Miltä rakkaus tuntuu? (4. tarina ilman kenguruita)

Se tuntuu siltä kuin leikkisi kotia Australiassa ja ottaisi kiinni sisiliskonnäköisiä olentoja kuivalta takapihalta näyttääkseen niitä toiselle. Siltä, että opettelee keittämään kahvia, vaikka eläessään ei ole sitä juonut, jotta voisi herättää toisen sanomalla, että kahvi on valmista. Se tuntuu sydämessä tavallaan vähän samalla tavalla kutittavalta, kuin voin syöminen tuntuu kielen reunoilla, kun Ekku silittää minun hiuksiani. Joskus se tuntuu siltä, ettei kestä enää: esimerkiksi silloin, kun minun Ekullani on hiukset korkealla nutturalla ja hän hymyilee minulle sitä tiettyä huultaan pureskellen hymyileväänsä hymyä. Ja jos rakastaa kahta tyttöä, joista toinen jäi Espooseen, se tuntuu itkettävältä ja kuluttavalta aina välillä. "Äiti soitti Skypellä", ilmoitin yhtenä iltana tultuani makuuhuoneesta Skypen ääreltä. "No miten äiti?" Ekku kysyi sohvalta. Rojahdin hänen vierelleen, painoin kasvot hänen kaulaansa vasten ja nurisin. "Chai?" Ekku kysyi ja laski...