Siirry pääsisältöön

Max ja Maxin opetusmetodit

Maneesissa oli tunkkaista ja inhottavaa, ja minulla oli ihan hirveän kuuma. Olin kuoriutunut heti talvitakistani, mutta jopa huppari tuntui olevan ihan liikaa. Max sen sijaan näytti aika siniseltä laidalla istuessaan, vaikka oli välittömästi käärinyt minunkin takkini ympärilleen niin kuin kärpänpoika. Sieltä sen kärpänpojan sininen nenä pilkisti, minun takkini hupun sisältä.

"Miksei se mee?" kysyin häneltä, kun olin aikani äheltänyt saadakseni Miniltä laukkaa, mutta sain aikaan vain epävarmaa ravia.
"Siksei että sä yrität nostaa sillä nyt jonku takia vastalaukkaa."
"Mikset sä sit sanonu heti?"

Minua harmitti Max aina välillä ihan hirveästi. Hän oli juuri sellainen, että saattoi katsella epätoivoisia ratsastusyrityksiäni Minillä, mutta ei viitsinyt sitten kuitenkaan korjata, vaikka näki minun tekevän väärin. Kai Max oli sitä mieltä, että parhaiten oppii tekemällä virheitä. Varsinkin, kun Mini nyt ei tainnut olla kaikkein vaarallisin kokeilukappale. Usein kaipasin kuitenkin helppompaa ratkaisua. Minä olen nimittäin vähän tyhmä. En osaa mitään.

Mini nosti laukan pitkän ähellyksen jälkeen, eikä Max sanonut mitään. Muutaman askeleen tamma meni pehmeästi ja hitaasti kuin karusellien hevoset, mutta hidasti sitten taas omin päin ravin kautta käyntiin. Valahdin turhautuneena sen satulaan ja annoin hevosen kävellä... Näytönsäästäjät räpsähtivät silmilleni, enkä enää hetken päästä kiinnittänyt huomiota mihinkään. Kunhan huojahtelin Minin mukana...

Tavallaan ratsastaminen oli kivaa. Ainakin silloin harvoin, kun sai lainata Miniä. Se on niin iso, etten pelkää sen nilkkojen katkeavan painostani, ja kilttikin se on. Reita valittaa usein, että se on tyhmä, eikä se osaa mitään. Ehkä minä siksi siitä pidänkin. En ole nimittäin yhtään sen viisaampi.

Yhtäkkiä tajusin, että olin ymmärtänyt Maxin puheen hetki sitten. Virkosin heti transsistani ja katsoin Maxia silmät pyöreinä. Max veti hupun sisällä suupieliään taaksepäin niin kuin koira. Silloin kun ei ollut syytä hymyillä, ei esimerkiksi hymyä vastattavaksi, Max noteerasi sillä tavalla, että joku katsoi häntä. Aina silloin minun teki mieli nipistellä häntä poskista. Kuulemma suloiset asiat aiheuttavat ihmisissä aggressiota. Sen takia kissanpentujakin tekee mieli rutistella ja halia.
"Max!"
"No?"
"Mä tiedän mikä on vastalaukka."
"Hyvä. Laukkaaksä vielä? Mulla takapuoli jäätyy tähän kii."
"No nouse ylös!"
Olin tunnistanut sanan vastalaukka. Sen lisäksi olin tajunnut sen perusteella, mitä tein väärin. Kaiken huipuksi olin ihan itse käsittänyt korjata virheen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miltä rakkaus tuntuu? (4. tarina ilman kenguruita)

Se tuntuu siltä kuin leikkisi kotia Australiassa ja ottaisi kiinni sisiliskonnäköisiä olentoja kuivalta takapihalta näyttääkseen niitä toiselle. Siltä, että opettelee keittämään kahvia, vaikka eläessään ei ole sitä juonut, jotta voisi herättää toisen sanomalla, että kahvi on valmista. Se tuntuu sydämessä tavallaan vähän samalla tavalla kutittavalta, kuin voin syöminen tuntuu kielen reunoilla, kun Ekku silittää minun hiuksiani. Joskus se tuntuu siltä, ettei kestä enää: esimerkiksi silloin, kun minun Ekullani on hiukset korkealla nutturalla ja hän hymyilee minulle sitä tiettyä huultaan pureskellen hymyileväänsä hymyä. Ja jos rakastaa kahta tyttöä, joista toinen jäi Espooseen, se tuntuu itkettävältä ja kuluttavalta aina välillä. "Äiti soitti Skypellä", ilmoitin yhtenä iltana tultuani makuuhuoneesta Skypen ääreltä. "No miten äiti?" Ekku kysyi sohvalta. Rojahdin hänen vierelleen, painoin kasvot hänen kaulaansa vasten ja nurisin. "Chai?" Ekku kysyi ja laski...

Sirpaleet

"Heeei!" huikkasin ovesta ennen kuin astuin sisään. Olin tullut Ekun avaimilla. Nasu läähätti, kun otin siltä valjaat pois. Tiet olivat kuivia ja sulia. Tassuja ei tarvinnut puhdistaa. "Hei!" kuului keittiöstä kireästi, ja heti perään oikein rehevä särkymisen ääni ja mutistu kirosana. Otin koiraa niskasta kiinni sormenpäilläni, vaikka se ei ollut varsinaisesti menossa minnekään. Sillä tavalla talutin sen makuuhuoneeseen ja suljin oven. "Mitä kävi?" kysyin ennen kuin ehdin keittiöön asti. "Ei mitää", Ekku väitti edelleen pingottuneella äänellä. Kun pääsin keittiöön, minun Ekkuni seisoi hyvin rauhallisen, tai oikeastaan jähmettyneen näköisenä ilta-auringossa kauniisti kimmeltävien lasinsirujen keskellä. Missään ei näkynyt verta. Olin itsekin joskus pudottanut samanlaisen Ikean pitkän juomalasin, ja se räjähti aina niin kuin sirpalepommi. Palasin takaisin eteiseen pukemaan kengät jalkoihini. Sitten saatoin läpsytellä ne jalassani keittiöön ja kävell...

Kein ja Ekun avainniput

Kerro Maya, minkä takia minä suhtaudun niin eri tavalla Keihin kuin Maxiin? Mokasin molempien kanssa, mutta miksi se ei tuntunut Maxin kanssa läheskään yhtä kuolettavalta? Kyse ei voi olla vain siitä, että Keillä oli Emilia. Silloin ei ollut, kun minä pidin häntä kädestä taukotuvassa. Pidin vain kädestä. Ei se voi olla kiellettyä? Silti siinä oli jotain väärää. Ja sitten kun nukuin ainakin kaksi tuntia melkein Maxin päällä, siinä ei ollut muuta pelottavaa kuin se, että mitähän muut nyt mahtavat ajatella. Olihan sekin niin outoa, etten tietenkään noin vain menisi tekemään sitä uudestaan, mutta ei sen ajatteleminen tunnu siltä että minun pitäisi kuolla. Maya Whiteligtning/dA Ekku haluaa, että pyydän anteeksi. Olen pyytänytkin, ja monta kertaa, eikä tämä silti ole mennyt pois. En ole enää varma siitäkään, mitä kaikkea tästä ajattelen. Mitä minun pitää vielä pyytää anteeksi. Järjestellään ihmissuhteisiin liittyviä ajatuksiani ennen sitä anteeksipyyntöä, Maya, sillä aikaa kun sinä pidä...