Siirry pääsisältöön

Max ja Maxin opetusmetodit

Maneesissa oli tunkkaista ja inhottavaa, ja minulla oli ihan hirveän kuuma. Olin kuoriutunut heti talvitakistani, mutta jopa huppari tuntui olevan ihan liikaa. Max sen sijaan näytti aika siniseltä laidalla istuessaan, vaikka oli välittömästi käärinyt minunkin takkini ympärilleen niin kuin kärpänpoika. Sieltä sen kärpänpojan sininen nenä pilkisti, minun takkini hupun sisältä.

"Miksei se mee?" kysyin häneltä, kun olin aikani äheltänyt saadakseni Miniltä laukkaa, mutta sain aikaan vain epävarmaa ravia.
"Siksei että sä yrität nostaa sillä nyt jonku takia vastalaukkaa."
"Mikset sä sit sanonu heti?"

Minua harmitti Max aina välillä ihan hirveästi. Hän oli juuri sellainen, että saattoi katsella epätoivoisia ratsastusyrityksiäni Minillä, mutta ei viitsinyt sitten kuitenkaan korjata, vaikka näki minun tekevän väärin. Kai Max oli sitä mieltä, että parhaiten oppii tekemällä virheitä. Varsinkin, kun Mini nyt ei tainnut olla kaikkein vaarallisin kokeilukappale. Usein kaipasin kuitenkin helppompaa ratkaisua. Minä olen nimittäin vähän tyhmä. En osaa mitään.

Mini nosti laukan pitkän ähellyksen jälkeen, eikä Max sanonut mitään. Muutaman askeleen tamma meni pehmeästi ja hitaasti kuin karusellien hevoset, mutta hidasti sitten taas omin päin ravin kautta käyntiin. Valahdin turhautuneena sen satulaan ja annoin hevosen kävellä... Näytönsäästäjät räpsähtivät silmilleni, enkä enää hetken päästä kiinnittänyt huomiota mihinkään. Kunhan huojahtelin Minin mukana...

Tavallaan ratsastaminen oli kivaa. Ainakin silloin harvoin, kun sai lainata Miniä. Se on niin iso, etten pelkää sen nilkkojen katkeavan painostani, ja kilttikin se on. Reita valittaa usein, että se on tyhmä, eikä se osaa mitään. Ehkä minä siksi siitä pidänkin. En ole nimittäin yhtään sen viisaampi.

Yhtäkkiä tajusin, että olin ymmärtänyt Maxin puheen hetki sitten. Virkosin heti transsistani ja katsoin Maxia silmät pyöreinä. Max veti hupun sisällä suupieliään taaksepäin niin kuin koira. Silloin kun ei ollut syytä hymyillä, ei esimerkiksi hymyä vastattavaksi, Max noteerasi sillä tavalla, että joku katsoi häntä. Aina silloin minun teki mieli nipistellä häntä poskista. Kuulemma suloiset asiat aiheuttavat ihmisissä aggressiota. Sen takia kissanpentujakin tekee mieli rutistella ja halia.
"Max!"
"No?"
"Mä tiedän mikä on vastalaukka."
"Hyvä. Laukkaaksä vielä? Mulla takapuoli jäätyy tähän kii."
"No nouse ylös!"
Olin tunnistanut sanan vastalaukka. Sen lisäksi olin tajunnut sen perusteella, mitä tein väärin. Kaiken huipuksi olin ihan itse käsittänyt korjata virheen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sähköpostia

Heippa Chai! Äidillä on siivousvimma ja minä pelastin joitain vanhoja kouluvihkojasi. Skannasin sinulle vanhoja kouluaineitasi. Ole hyvä! Tule pian käymään kotona. Jari Minun perhe (2. luokka) Minun perheeseen kuuluu Äiti ja Chompoo. Äidilä on pitkä tuka ja se käytää aina korkokenkiä. Me käyme lenkilä Äidin kansa ja joskus äiti tulee minun jalkapalopeliin. Minä tykään äidistä. Chompoo on minun koira. Chompoo on rotvaileri. Chompoo aina nukuu minun sängysä. Aamula ja ilala se syö napulaa ja koiran ruokaa ja se on maailman paras koira ja kilti ja se on minun ihan oma koira. NITTHAN. O-li-pa ki-va kuul-la per-hees-tä-si! Chom-poo kuu-los-taa mu-ka-val-ta! Tukiopetus kaksoiskonsonanteista ke klo 8:00. Nähnyt: Jittramas Meesang Minun perheeni (4. luokka) Meidän perheeseemme kuuluu minä, äitini Fah, koirat Chompoo ja Netra ja isäpuoleni Jari. Äiti on paljon töissä mutta tykkää töistä. Silloin kun hän on kotona hän laittaa ruokaa ja lukee kirjoja. Jari on enemmän koton...

Miltä rakkaus tuntuu? (4. tarina ilman kenguruita)

Se tuntuu siltä kuin leikkisi kotia Australiassa ja ottaisi kiinni sisiliskonnäköisiä olentoja kuivalta takapihalta näyttääkseen niitä toiselle. Siltä, että opettelee keittämään kahvia, vaikka eläessään ei ole sitä juonut, jotta voisi herättää toisen sanomalla, että kahvi on valmista. Se tuntuu sydämessä tavallaan vähän samalla tavalla kutittavalta, kuin voin syöminen tuntuu kielen reunoilla, kun Ekku silittää minun hiuksiani. Joskus se tuntuu siltä, ettei kestä enää: esimerkiksi silloin, kun minun Ekullani on hiukset korkealla nutturalla ja hän hymyilee minulle sitä tiettyä huultaan pureskellen hymyileväänsä hymyä. Ja jos rakastaa kahta tyttöä, joista toinen jäi Espooseen, se tuntuu itkettävältä ja kuluttavalta aina välillä. "Äiti soitti Skypellä", ilmoitin yhtenä iltana tultuani makuuhuoneesta Skypen ääreltä. "No miten äiti?" Ekku kysyi sohvalta. Rojahdin hänen vierelleen, painoin kasvot hänen kaulaansa vasten ja nurisin. "Chai?" Ekku kysyi ja laski...

Keitaro Akiyama: ensirakkauteni

Chain viimeinen tarina Hukkasuolla. Minun ensirakkauteni nimi on Keitaro Akiyama. Hän on vieläkin minusta kauniimpi kuin kaikki ikuisesti laajenevan universumin tähdet ja auringot yhteensä. Hän tuoksuu hevoselta, tupakalta, jännitykseltä siltä yhdeltä tietyltä talvi-illalta, jona minä suutelin häntä sekunnin murto-osan verran. Hänellä on sirot sormet ja vaalea iho, kun vertaa minun käsiini. Lukemattomat kerrat olen katsellut, miten hänen sydämenlyöntinsä voi nähdä hänen kaulakorunsa ketjusta, joka lepäsi aina hänen kaulaansa vasten. Samalla olen miettinyt, haaveillut, uneksinut, miltä ne tuntuisivat huuliani vasten. Aina vain harvemmin olen miettinyt, millainen ääni hänestä kuuluisi, jos tekisin hänen kanssaan kaikkea sitä, mistä välillä näin unta. Ja samalla olen rukoillut ja toivonut, että pääsisin sellaisista ajatuksista, unista ja haaveista. Kun lähdin lomalle tyttöystäväni, elämäni uuden keskipisteen kanssa, olin iloinen ja jännittynyt. Meidän piti hakea Omppu siksi aikaa kesälait...