Maneesissa oli tunkkaista ja inhottavaa, ja minulla oli ihan hirveän kuuma. Olin kuoriutunut heti talvitakistani, mutta jopa huppari tuntui olevan ihan liikaa. Max sen sijaan näytti aika siniseltä laidalla istuessaan, vaikka oli välittömästi käärinyt minunkin takkini ympärilleen niin kuin kärpänpoika. Sieltä sen kärpänpojan sininen nenä pilkisti, minun takkini hupun sisältä.
"Miksei se mee?" kysyin häneltä, kun olin aikani äheltänyt saadakseni Miniltä laukkaa, mutta sain aikaan vain epävarmaa ravia.
"Siksei että sä yrität nostaa sillä nyt jonku takia vastalaukkaa."
"Mikset sä sit sanonu heti?"
Minua harmitti Max aina välillä ihan hirveästi. Hän oli juuri sellainen, että saattoi katsella epätoivoisia ratsastusyrityksiäni Minillä, mutta ei viitsinyt sitten kuitenkaan korjata, vaikka näki minun tekevän väärin. Kai Max oli sitä mieltä, että parhaiten oppii tekemällä virheitä. Varsinkin, kun Mini nyt ei tainnut olla kaikkein vaarallisin kokeilukappale. Usein kaipasin kuitenkin helppompaa ratkaisua. Minä olen nimittäin vähän tyhmä. En osaa mitään.
Mini nosti laukan pitkän ähellyksen jälkeen, eikä Max sanonut mitään. Muutaman askeleen tamma meni pehmeästi ja hitaasti kuin karusellien hevoset, mutta hidasti sitten taas omin päin ravin kautta käyntiin. Valahdin turhautuneena sen satulaan ja annoin hevosen kävellä... Näytönsäästäjät räpsähtivät silmilleni, enkä enää hetken päästä kiinnittänyt huomiota mihinkään. Kunhan huojahtelin Minin mukana...
Tavallaan ratsastaminen oli kivaa. Ainakin silloin harvoin, kun sai lainata Miniä. Se on niin iso, etten pelkää sen nilkkojen katkeavan painostani, ja kilttikin se on. Reita valittaa usein, että se on tyhmä, eikä se osaa mitään. Ehkä minä siksi siitä pidänkin. En ole nimittäin yhtään sen viisaampi.
Yhtäkkiä tajusin, että olin ymmärtänyt Maxin puheen hetki sitten. Virkosin heti transsistani ja katsoin Maxia silmät pyöreinä. Max veti hupun sisällä suupieliään taaksepäin niin kuin koira. Silloin kun ei ollut syytä hymyillä, ei esimerkiksi hymyä vastattavaksi, Max noteerasi sillä tavalla, että joku katsoi häntä. Aina silloin minun teki mieli nipistellä häntä poskista. Kuulemma suloiset asiat aiheuttavat ihmisissä aggressiota. Sen takia kissanpentujakin tekee mieli rutistella ja halia.
"Max!"
"No?"
"Mä tiedän mikä on vastalaukka."
"Hyvä. Laukkaaksä vielä? Mulla takapuoli jäätyy tähän kii."
"No nouse ylös!"
Olin tunnistanut sanan vastalaukka. Sen lisäksi olin tajunnut sen perusteella, mitä tein väärin. Kaiken huipuksi olin ihan itse käsittänyt korjata virheen.
"Miksei se mee?" kysyin häneltä, kun olin aikani äheltänyt saadakseni Miniltä laukkaa, mutta sain aikaan vain epävarmaa ravia.
"Siksei että sä yrität nostaa sillä nyt jonku takia vastalaukkaa."
"Mikset sä sit sanonu heti?"
Minua harmitti Max aina välillä ihan hirveästi. Hän oli juuri sellainen, että saattoi katsella epätoivoisia ratsastusyrityksiäni Minillä, mutta ei viitsinyt sitten kuitenkaan korjata, vaikka näki minun tekevän väärin. Kai Max oli sitä mieltä, että parhaiten oppii tekemällä virheitä. Varsinkin, kun Mini nyt ei tainnut olla kaikkein vaarallisin kokeilukappale. Usein kaipasin kuitenkin helppompaa ratkaisua. Minä olen nimittäin vähän tyhmä. En osaa mitään.
Mini nosti laukan pitkän ähellyksen jälkeen, eikä Max sanonut mitään. Muutaman askeleen tamma meni pehmeästi ja hitaasti kuin karusellien hevoset, mutta hidasti sitten taas omin päin ravin kautta käyntiin. Valahdin turhautuneena sen satulaan ja annoin hevosen kävellä... Näytönsäästäjät räpsähtivät silmilleni, enkä enää hetken päästä kiinnittänyt huomiota mihinkään. Kunhan huojahtelin Minin mukana...
Tavallaan ratsastaminen oli kivaa. Ainakin silloin harvoin, kun sai lainata Miniä. Se on niin iso, etten pelkää sen nilkkojen katkeavan painostani, ja kilttikin se on. Reita valittaa usein, että se on tyhmä, eikä se osaa mitään. Ehkä minä siksi siitä pidänkin. En ole nimittäin yhtään sen viisaampi.
Yhtäkkiä tajusin, että olin ymmärtänyt Maxin puheen hetki sitten. Virkosin heti transsistani ja katsoin Maxia silmät pyöreinä. Max veti hupun sisällä suupieliään taaksepäin niin kuin koira. Silloin kun ei ollut syytä hymyillä, ei esimerkiksi hymyä vastattavaksi, Max noteerasi sillä tavalla, että joku katsoi häntä. Aina silloin minun teki mieli nipistellä häntä poskista. Kuulemma suloiset asiat aiheuttavat ihmisissä aggressiota. Sen takia kissanpentujakin tekee mieli rutistella ja halia.
"Max!"
"No?"
"Mä tiedän mikä on vastalaukka."
"Hyvä. Laukkaaksä vielä? Mulla takapuoli jäätyy tähän kii."
"No nouse ylös!"
Olin tunnistanut sanan vastalaukka. Sen lisäksi olin tajunnut sen perusteella, mitä tein väärin. Kaiken huipuksi olin ihan itse käsittänyt korjata virheen.
Kommentit
Lähetä kommentti